Suomen geoekologinen asema on merkittävä.

Ilma on Suomessa puhtaampaa kuin useimmissa teollisuusmaissa.

Suomen suhteellisesti suuriin rikkidioksidi- ja typpipäästöihin on syynä hallitseva energiavaltainen metsä- ja metalliteollisuus ja kylmä ilmasto. Myös happea kuluttavien aineiden päästöt vesiin ovat melko suuret.

Maamme pinta-alaan suhteutettuna päästöt ovat kuitenkin aika pienet. Suomen tärkein luonnonvara onkin oikeastaan pinta-alan suhde väestöön ja taloudelliseen toimintaan. Tämä luonnonvara hupenee kuitenkin nopeasti. Erämaat vähenevät ja kaatopaikat valtaavat alaa.

Suomi on naapurimaidensa tapaan happamoitumisherkkä. Tehoisa lämpösumma säätelee pitkälle luonnon tuottavuutta (ja saasteidensietokykyä) eikä sekään ole Suomelle eduksi. Suomen luonto on jääkauden jäljiltä melko nuorta, ja siten haavoittumisherkkää.

Mahdollinen kasvihuoneilmiö koettelee ankarimmin juuri suurten leveysasteiden alueita. Sama pätee otsonikatoon.

Luonnon monimuotoisuus, biodiversiteetti on vähentynyt myös Suomessa. Syynä ovat ympäristön kemiallinen ja mekaaninen muokkaaminen. Tällä hetkellä metsänhoidon tehostuminen on suurin uhka lajeille. Tulevaisuudessa ilmaston lämpeneminen, happamoituminen ja vesien rehevöityminen voivat tulla merkittäviksi. Mekaaninenkin uhka lisääntyy koko ajan.

Biotoopit ovat usein pirstoutuneita johtuen tieverkosta ja rakentamisen lisääntymisestä.

Suomen soista on hävinnyt 75%. Tämä on ehkä dramaattisin ympäristömuutos Suomessa.

Joka kymmenes laji on uhanalainen. Suurin osa niistä on lehtometsien lajeja.

Suomessa on lukuisia luonnonsuojelualueita. Ensimmäiset kansallispuistot perustettiin kansallisromantiikan siivittäminä. Sittemmin on perutettu mm. luonnonpuistoja, soidensuojelualueita yms. Lukuisia lakeja on säädetty ja suunnitelmia tehty.

Vanhojen metsien suojelulla on kiire, sillä monet uhanalaisista lajeista elävät juuri niissä.

Suomen pinta-alasta on ehkä enää noin 5% erämaata. Erämaalaki on rauhoittanut joitain alueita. Osalla näistä alueista sallitaan ns. ”luonnonmukainen metsänhoito”, mikä on herättänyt kritiikkiä.

Rakentamattomia rantoja on vähenevä määrä. Rantojensuojeluohjelma suojelee nyt osaa niistä.

Suomessa elää edelleenkin usko siihen, että omalla maalla tai maalle saa tehdä mitä haluaa.

Energian hankinta, tuotanto ja kulutus rasittavat Suomen ympäristöä yhä enemmän. Öljykriisin shokin jälkeen energian käyttö on taas höltynyt.

Suomen ilmasto on kylmä, maa sijaitsee syrjässä ja on harvaan asuttu. Talous nojaa energiavaltaiseen teollisuuteen. Siksi Suomen energiankulutus on melko suuri.

Lämmitysenergian määrä on pysynyt muuttumattomana 70-luvulta lähtien. Teollisuuden energiankäyttö on yhä tehostuneempaa. Muu energiankulutus ja sen tehokkuus on sen sijaan heikentynyt.

Sähkön kulutus on erityisesti jatkuvasti kasvanut. Erityisesti lämmitys, johon sähkö ei varsinaisesti sovi, on sähkönkäytön nopeimmin kasvavia lohkoja.

Suurta osaa sähkönkulutuksen kasvusta ei voida selittää muulla kuin ”tarpeettoman kulutuksen” kasvuna. Palvelusektorin energiankulutus on moninkertaistunut.

Nykyisin on vaadittu lähinnä vain energiantuotannon päästöjen tehokkaampaa puhdistamista. Totuus on, että myös itse energiapolitiikkaan (jossa on perinteisesti vannottu kasvun nimeen) on puututtava. Energiaa on pidetty vapaana kaikille ja sen hintaa liian matalana. Vientiteollisuutemme vastustaa hintaohjausta.

Suomen energiatalouden umpikuja: teollisuus on melko tehokas ja vastustaa hinnankorotuksia, pienkuluttajat tuhlaavat mutta heihin ei tehoa juuri muu kuin merkittävä korotus hintaan. Valistus olisi yksi keino, muuta ehkä ei riittävä.

Markkinatalouden uskotaan tuovan tehokkuutta. Suomen energiamarkkinat ovat pitkälti säänneltyjä. Teknisesti tehokkuuden parantamiselle ei näy esteitä. On tehokkaampia voimalatyyppejä.

Yksityiset kansalaiset suhtautuvat energiansäästön melko myönteisesti.

Energian hinnan korottaminen toisi lisätuoja valtiolle ja ohjaisi kulutusta tehokkaasti. Bensan hintaa onkin jatkuvasti korotettu ja nykyisin on hiilidioksidivero. Haittaverojen määrä tulee kasvamaan.

Lähes kaikki energiantuotanto aiheuttaa päästöjä ja/tai jätteitä. Vesivoima ei aiheuta mutta siihen liittyy muita hankaluuksia luonnon kannalta.

Puu, jäte ja turve ovat kotimaisia. Vain puu ja jäte ovat uusiutuvia.

Suomen energiahuolto nojautuu pitkälti tuontiöljyyn liikenteen ansiosta. Suomen energiahuolto on täten haavoittuva.

Kaikesta poltosta pääsee väistämättä paljon hiilidioksidia ilmaan. Energiantuotannon hiilidioksidi on ihmiskunnan vaikein päästöongelma.

Teollisuuden jäteliemi ja kivihiili ovat rikkipitoisimmat polttoaineet.

Orgaanisista polttoainesta maakaasu on puhtainta. Se ei sisällä rikkiä ja typenoksidipäästöt ovat pieniä.

Vuotamaton ydinvoimala levittää vähemmän säteilyä kuin suuri turve- tai kivihiilivoimala.

Uusiutuvia energianlähteitä ovat mm. biopolttoaineet (mm. puu), aurinkoenergia, tuuli-, vesi- ja aaltovoima. Uusitumattomat energianlähteet eivät tule suoranaisesti ehtymään vaan niiden hankinnan kasvava vaikeus nostaa niiden hintoja. Niiden riittävyys on itse asiassa ongelma ympäristön kannalta!

Tuulivoima voisi kannattavasti tuottaa jopa 10% Suomen energiatarpeesta. Tuulivoima muuttuu koko ajan halvemmaksi. Se vaatii kuitenkin aika paljon tilaa. Tosin nykyiset hiilikaivosalueetkin vaativat.

Aurinkoenergia voisi tuottaa jopa 10% energiatarpeesta. Tällä hetkellä se on tal. kannattavaa vain erikoisoloissa.

Energiametsät voisivat kattaa 6% energiatarpeesta. Niitä voidaan kasvattaa joutomailla ja poltossa vapautuva hiilidioksidi sitoutuu uuteen kasvuun.

Erilaisia biomassoja käytettään jo nyt paljon polttoaineena.

Ympäristön tulevaisuuden suhteen teollisuus on teollisuusmaissa avainasemassa. Teollisuus kuluttaa ja kuormittaa ympäristöä mutta tuo myös tarvittavaa vaurautta ympäristönsuojeluun.

Teollisuustuotanto on Suomessa koko ajan kasvanut, johtuen ennen kaikkea tuottavuuden lisääntymisestä. Työvoima ei kuitenkaan ole kasvanut yhtä tuntuvasti.

Palvelualat ovat imeneet lisää työvoimaa ja työllistävät nykyisin 60% maamme työvoimasta.

Teollisuuden rakenne on muuttumassa raskaasta teollisuudesta keveään ja erikoistuneeseen teollisuuteen. Suomessa tämä suuntaus on metsäteollisuusselkärangan vuoksi monia muita maita hitaampaa.

Teollisuus on automatisoitunut. Tämä on johtanut jatkuviin ympäristöllisiin parannuksiin kaikilla teollisuudenaloilla.

Koko teollisuuden osuus Suomen rikkipäästöistä on runsas kolmannes ja typpipäästöistä 10%. Metallipäästöjen aiheuttajana teollisuus on erittäin suuri, erityisesti kemianteollisuus.

Teollisuus kuormittaa myös vesiä. Vesiä rehevöittävät ravinnepäästöt ovat suurimmaksi osaksi peräisin maataloudesta. Happea kuluttavat aineet (metsäteollisuus) ovat teollisuuden pahimpia päästöjä. Metsäteollisuus on myös vesistöjen suurin kloorinkuormittaja.

Päästöjen suhteen teollisuus on kaikkein valvotuin yhteiskuntalohko. Välilliset päästöt energiankulutuksen ja kuljetusten kautta jäävät usein huomiotta. Teollisuus kuluttaa noin puolet Suomen energiasta.

Lähitulevaisuudessa teollisuuden ympäristövaatimukset edelleen kiristyvät.

Metsäteollisuus on tärkein vientialamme. Se on myös tärkeä työllistäjä. Sen tuotanto on kasvanut tasaisesti mutta kiintoaineiden ja happea kuluttavien aineiden määrät ovat vähentyneet. Ravinnepäästöt ovat kasvaneet.

Metsäteollisuus aiheuttaa viidenneksen Suomen rikkipäästöistä.

Metsäteollisuuden jätevesiliete on merkittävä ympäristöongelma. Sen jatkokäsittely on energiaa vaativaa.

Sellua on perinteisesti valkaistu kloorilla. Kloori on ollut merkittävä teollisuuden ympäristöriskitekijä. Tällä hetkellä kehitellään ja otetaan käyttöön parannuksia rikki- ja klooriongelmaan.

Metsäteollisuus on suuri energian kuluttaja. Sellunkeiton jätelipeä on hyvä polttoaine, ja se on merkittävä polttoaine.

Mekaaninen massanvalmistus kuluttaa runsaasti energiaa, mutta ei tarvitse niin paljoa kemikaaleja ja puuraaka-aine käytetään tehokkaammin.

Metsäteollisuuden päästöille on asetettu joukko vähentämistavoitteita. Huolestuttavaa on, että typpikuormitukselle ei ole asetettu tavoitetta.

Paitsi päästöjä, metsäteollisuus vaatii suunnattomat määrät puuta! Metsäteollisuus ei voi olla vaikuttamatta luontoomme.

Kaivos-, metalli- kemian- ja elintarviketeollisuus ovat merkittäviä ympäristökuormittajia. Kehitystä niissä on kuitenkin tapahtunut.

Arvioitaessa teollisuuslaitosten ympäristövaikutuksia on vaikea sopia tai tietää eri haittojen painoarvoista.

Pienimuotoista ja hajautettua yhdyskuntarakennetta ja joustavaa elinkeinoelämää pidetään yleisesti toivottavina. Nämä suunnat edellyttävät yksityisautoilun ja maantiekuljetusten kasvua.

Toisaalta maantieliikenne aiheuttaa monia ympäristö haittoja, joista pakokaasupäästöt eivät ole ainoita.

Liikenne on teollisuusmaiden pahimpia ympäristön pilaajia. Pakokaasut ovat vain yksi ongelma. Liikenne vaikuttaa kasvihuoneilmiöön, otsonikatoon, maisemaan ja biotooppeihin. On todistettu, että autoilulle maksetaan miljardeja markkoja piilotukea! Väite, että autoilijoita rahastetaan liikaa ei ole totta.

Liikenneproblematiikan vaikein ongelma on maantieliikenne. Maantieliikenne on toiveista huolimatta kasvanut ja kiskoliikenteen osuus supistunut.

Yhdyskuntarakenne on pirstoutunut, jolloin oma auto on usein välttämättömyys.

Maaseudulla yksityisautoilu on ympäristön kannaltakin paras vaihtoehto.

Lähiökehitys on ruokkinut autoilua ja aiheuttanut ruuhkia työssäkäyntikeskuksiin. Nykyisin yksipuolinen nukkumalähiöajattelu on häviämässä.

Tiet pirstovat biotoopit.

Suolaus on saastuttanut pohjavettä paikoitellen.

Liikenteen päästöt ilmaan ovat olleet pitkään esillä. Ainoastaan rikkipäästöt ovat pieniä! Typenoksidipäästöt ovat erittäin merkittäviä. Tätä kautta aiheutuu happamoitumista. Typpi rehevöittää vesiä. Lyijylaskeumat ovat pienentyneet. Katalysaattorit ovat yleistyneet lain pakottamana. Optimaalisesti toimiva uusi katalysaattori vähentää päästöjä noin 80%. Typen oksidipäästöt jäävät korkeiksi ellei muita konsteja keksitä. Katalysaattori ei vaikuta hiilidioksidipäästöihin.

Melu on yksi liikenteen ongelma.

Tankatessa vapautuu hiilivetyjä ja muulloin öljy, liuottimia, lyijyä (akut) yms.

Autojen päästöt tulevat ihmisten keskelle!

Biopolttoaineet eivät lisää ilmakehän hiilidioksidia. Dieselmoottorit voivat käyttää rypsiöljyä. Vetykaasuissa ja sähkössä voi olla mahdollisuus.

Autoilun vähentäminen olisi tehokkain uudistus… Joukkoliikenteessä on kasvupotentiaalia.

Maatalous on menestynyt Suomessa uskomattoman hyvin. Hehtaarisadot ovat yli kaksinkertaistuneet tällä vuosisadalla.

Maatalous on Suomen pahimpia ympäristön kuormittajia, ja sen päästöjä ollaan vasta nyt saamassa kuriin.

Kaikki viljely vaatii suuria pinta-aloja. Tämä valtava pinta-ala on valtava kuormituslähde, jota on vaikea valvoa.

Suomen luonnonolojen ja satomäärien välistä sidettä on väljennetty mm. lannoitteiden ja tuontienergian avulla.

Suomi on alueella, jossa kasvihuoneilmiön uskotaan vaikuttavan eniten. Sen merkitystä on vaikea arvioida. Jos sateet lisääntyvät syksyllä ja talvella niistä on lähinnä haittaa.

Leivän todellinen hinta? Energiaa kuluu paljon. Käytetty energia on paljolti tuontienergiaa. Elintarvikeomavaraisuus on näennäistä. Lannoitteet ja torjunta-aineetkin on pitkälti tuotu.

Aiemmin viljely oli riippuvainen karjanlannasta. Nykyisin väkilannoitteita käytettään paljon. Lanta on Euroopassa paikoin jopa ongelma!

Teollisuusmaiden tukiaiset ja piilosubventiot vahingoittavat kehitysmaiden asemaa, koska energiaa tuhlaava vilja tulee halvemmaksi kuin ”ekologisesti tuotettu”. Sokerin tuottaminen Suomessa ei ole kannattavaa.

Maatalouskoneet painavat maan tiiviiksi, jolloin maan huuhtoutuminen lisääntyy. Tiivis maa on hedelmättömämpää.

Maaperä kärsii eroosiosta. Tuuli ja Suomessa etenkin vesi kuljettavat maata pois. Maan mukana siirtyy myös ravinteita väärään paikkaan. Eroosioon kytkeytyy myös humuksen häviäminen. Se on hienojakoista eloperäistä ja tärkeää ainetta.

Tehomaanviljely yhtenäisine peltoineen vähentää monimuotoisuutta. Monet lajit ovat riippuvaisia peltojen reuna-alueista.

Monia luonnon rajoituksia on kierretty kemikaaleilla. Typpeä, fosforia ja kaliumia (kasviravinteita) annetaan kasveille. Kalium ei ole ympäristöongelma, mutta fosfori ja typpi sitäkin suurempia. Typpeä pääsee ympäristöön myös karjataloudesta ammoniakin muodossa.

Maatalouden typpipäästöt ovat huolestuttavan suuria. Vesistöjen typpikuorma on valtava. Typpipäästöt ilmaan ovat 1,5 kertaiset henkilöautojen aiheuttamiin verrattuina. Ilmaan pääsevä typpi on enimmäkseen ammoniumtyppeä. Ammoniakki happamoittaa maata välillisesti.

Fosfori kulkeutuu vesiin lähinnä eroosion mukana. Maatalous on vesistöjemme suurin fosforikuormittaja.

Torjunta-aineita on käytetty, mutta vähemmän kuin monissa muissa maissa.

Luonnonmukaisessa viljelyssä maata parannetaan luonnonaineilla. Rikkaruohot poistetaan mekaanisesti ja tuholaisiin isketään biologisella torjunnalla. Luomu-viljelyn tarjoamat tulot voivat (ainakin Tanskassa) olla suurempia kuin tavallisen viljelyn! Luomuviljely kuormittaa ympäristöä huomattavasti tehoviljelyä vähemmän.

”Teknoviljely”, jossa valvonta ja suunnittelu on tarkkaa, on tulevaisuuden yksi kehityssuunta. Se on tehoviljelyä ympäristöystävällisempää paitsi mitä tulee monimuotoisuuteen, jossa se on tasoissa.

Maatalouden tuleva kehitys on hämärän peitossa. Liikatuotannon uskotaan vähenevän osin lakien pakottamana. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että ympäristön kuormitus ei vähene, mikäli jäljelle jäävää alaa viljellään entistä intensiivisemmin.

Huono jätehuolto on kestävän kehityksen merkittävimpiä esteitä. Jätteistä pääsee haitallisia aineita ympäristöön ja paljon raaka-ainetta hautautuu kaatopaikoille.

Jätemääriä tulisi ensisijaisesti vähentää.

Kierrätys on osa järkevää jätehuoltoa.

Päästöt ilmaan ja vesiin ovat myös jätteitä. Kiinteä - Neste - Kaasu.

Jätteiden hajoittaminen ja vaarattomaksi tekeminen vaatii paljon energiaa. Ihminen tuottaa jätettä niin paljon, että luonnon puhdistusmekanismit eivät pysy vauhdissa. Energian käyttäminen jätteisiin tuottaa lisää jätettä.

Usein jätettä vain muutetaan muodosta toiseen, esim. nestemäinen liete kiinteäksi! Tämä voidaan muuttaa kaasumaiseksi polttamalla! → pallottelu

Kiinteiden jätteiden ongelmiin on puututtu maamme harvan asutuksen vuoksi vasta viime aikoina. Halpa energia ja raaka-aineet kannustavat jätteiden tekemiseen. Yhteiskunnan aine- ja energiajärjestelmä on hyvin tehoton, mutta syvälle juurtunut.

EU-normit kiristävät jätelainsäädäntöämme.

Jätteitä tulisi tuottaa mahdollisimman vähän. Korkea elämisen laatu valitettavasti samastetaan jätteiden tuottoon. Vaurailla taajama-alueilla tuotetaan eniten yhdyskuntajätteitä.

Maa- ja metsätalous tuottaa eniten jätteitä. Niitä myös hyödynnetään aika lailla. Kaivos- ja rikastustoiminnan jätteet ovat seur.suurin erä. Teollisuusjätteistä hyödynnetään parhaiten metallit.

Vain kolmasosa yhdyskuntajäteestä tulee asuinkiinteistöistä, suurin osa tulee liike- ja teollisuuskiinteistöistä.

Kaikista vaarallisimmista jätteistä huolehditaan yhteiskunnassamme hyvin.

Jätehuolto on erittäin halpaa. Tämä ei kannusta jätteiden määrän vähentämiseen. Jätehuollon kustannuksia tultaneen siirtämään kasvavassa määrin jätteen tuottajalle.

Jätteiden määrän vähentämisen jälkeen tärkein tavoite lienee kierrätys. Kierrätystä varten jäte on lajiteltava, valtaosin syntypaikoilla. Keskitetty lajittelu ei ole yhtä kannattavaa.

Osa käytetyistä tavaroista voidaan kierrättää osto/myyntitoiminnan ja kirpputorien kautta. Vanhojen tavaroiden kunnostus ei usein ole kannattavaa.

Teollisuuden jätteiden raaka-ainekäytön lisäämistä varten on perustettu jäterekisteri.

Kotitalouksissa toimii parhaiten paperin- ja lasinkeruu.

Suomessa toimii ainoastaan yksi jätteenpolttolaitos, nimittäin Turussa. Tässä saadaan energiaa, mutta raaka-aine menee kyllä hukkaan!

Eloperäistä jätettä voidaan mädättää metaaniksi ja polttaa.

Kompostointi on hyvä tapa hävittää hajoavaa jätettä. Kompostointi onnistuu sekä suuressa että pienessä mitassa.

Suomessa on runsaasti kaatopaikkoja verrattuna muihin teollisuusmaihin. Nykyisin kaatopaikkoihin kiinnitetään runsaasti huomiota ja osa on suljettu.

Ongelmajätteet tulee erotella tavallisesta jätteestä. Niille on tehty on käsittelyketju, jonka tärkein lenkki on Ekokem Riihimäellä.

Teollisuus hoitaa itse ison osan ongelmajätteistään.

Ilmansuojelun ja vesiensuojelun tiukkenevat määräykset lisäävät toisinaan jätteiden määrää. Lentotuhka, rikinpoistojäte, jätevesiliete. Näissä esiintyvät raskasmetallit vaikeuttavat sijoittamista.

Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitus on vielä tekemättä.

Jätehuollon tulevaisuus on vähentää jätteiden syntymistä ja kierrättää suurin osa lopuista. Taloudelliset kannustimet tulevat kasvavasti mukaan jätemaksujen, verojen ja panttien myötä. Lisäksi tarvitaan tietenkin lisää tietoa.

Epäpuhtaudet leviävät tehokkaasti ympäri Suomen ilman välityksellä.

Rikin ja haitallisimpien metallien laskeumat ovat vähenemässä.

Hankalia ongelmia ovat typpi, otsoni, haihtuvat orgaaniset yhdisteet ja osa metalleista. Vasta viime aikoina on alettu puhua myös kasvihuonekaasuista, joiden vähentämiseksi ei ole tehty juuri mitään.

Suomessa kaupunkikeskustojen ja eräiden teollisuuslaitosten lähiympäristön ilma sisältää niin paljon saasteita, että siitä aiheutuu terveyshaittoja.

Yleisesti luonto tuntuu olevan ilmansaasteille herkempi kuin ihminen. Happamoittavan ja rehevöittävän laskeuman voidaan todeta vahingoittaneen ekosysteemejä, samoin metallien joidenkin teollisuuslaitosten lähellä.

Jäkäläkasvillisuuden seuraaminen on hyvä tarkkailukeino.

Rikkipäästöt ovat vähentyneet useimmissa länsi‑euroopan maissa.

Typenoksidi- ja ammoniakkipäästöjen vähentäminen on osoittautunut vaikeammaksi. Typenoksidipäästöt ovat jopa hieman kasvaneet. Ainoita tehokkaita keinoja on rakenteellisten muutosten aikaansaaminen energia- ja liikennesektorilla.

Hiukkaspitoisuuksien ohjearvot ylittyvät suurten kaupunkiemme keskustoissa.

Kaasumaiset hiilivedyt (paitsi metaani) (=VOC) on vasta viime vuosina otettu tapetille ja niitä on alettu tutkia.

Otsonia ei ihmiskunta päästä ilmaan sellaisenaan. Sitä syntyy typen oksideista ja hiilivedyistä auringonvalossa. Maanpinnan tasolla otsoni on vaarallista eläimille ja kasveille.

Metallit voivat esiintyä ilmassa kaasumaisina tai hiukkasina. Metalleja pääsee ilmaan lähes pelkästään pistekuormituslähteistä, jolloin niitä voidaan helposti valvoa.

Kadmium on erittäin ongelmallinen luonnon ja ihmisen kannalta. Kadmiumpäästöt ovat hieman vähentyneet.

Lyijy on erittäin haitallinen mutta vähentynyt lyijyttymän bensiinin myötä.

Harjavallan ympäristössä on mm. arseenia, kuparia ja nikkeliä. Vanadiinia pääsee ilmaan petrokemian teollisuudesta. Sinkkiä ei juuri ilmassa ole.

Metallien historiikkia voidaan seurata järvien pohjasedimentistä.

Suurimman säteilyrasituksen aiheuttaa ihmisille sisätilojen radon.

Kasvihuoneilmiö ja kutistuva biodiversitetti ovat ehkä tulevaisuuden pahimmat ympäristöhaasteet. Kasvihuonekaasuja voidaan tehokkaasti vähentää vain rakennemuutoksilla. Samalla saavutettaisiin myös muilla osa-alueilla huomattavia parannuksia.

Kasvihuone-ennusteen mukaan sadanta kasvaa Suomessa. Uskotaan, että se tulee kuitenkin jakautumaan vuodenaikoihin nähden epäedullisesti. Merenpinnan uskotaan nousevan. Kasvihuoneilmiön vaikutuksia on erittäin vaikea ennustaa. Havumetsät ovat vaarassa, koska ne sopeutuvat muutoksiin hitaasti pitkän iän vuoksi.

Suomen tärkein kasvihuoneilmiön vastustamispanos on osallistua kansainväliseen ilmastopolitiikkaan. Hiilen sitoutumista voidaan lisätä metsien määrää lisäämällä. Nykyisiä metsiä tulisi suojella. Suomen soihin on sitoutunut valtavat määrät hiiltä! Ojitus jo yksin saattaa vapauttaa hiiltä ilmaan.

Kaatopaikoilla orgaaninen aine (samalla hiili) eristetään kiertokulusta määräämättömäksi ajaksi. Kaatopaikka on siis keinotekoinen suo.

Puurakentamista tulisi lisätä.

Kasvihuonekaasujen päästöt vähenevät automaattisesti kun energiankulutus vähenee ja samalla monet muutkin ympäristö ongelmat ratkeavat. Tulisi käyttää energiamuotoja, joista aiheuttuu mahd. vähän hiilidioksidipäästöjä (ydinvoima, vesivoima, biomassa, aurinko- ja tuulivoima). Kivihiili on pahin!!!

Kotieläintuotanto ja maanviljely aiheuttavat noin puolet maamme metaanipäästöistä.

CFC-yhdisteet ovat voimakkaita kasvihuonekaasuja ja niistä luovutaan.

Happamoituminen on maassamme kasvava ongelma. Etelä-Suomessa on happamoituneita järviä ja metsämaassakin näkyy happamoitumisen merkkejä.

Suomen luonto kestää hapanta laskeumaa melko huonosti. Suomen syrjäinen sijainti on toistaiseksi suojellut.

Järven happamoituessa siitä häviää eliöitä ja lajit vaihtuvat. Kalat kuolevat lopulta.

Metsämaan happamoituminen tappaa lopulta puut alumiinin liuettua.

Happamoitumista on saatu hieman hidastettua mutta ei pysäytettyä.

Suomen maaperän graniitti ei pysty neutralisoimaan hapanta laskeumaa paljoakaan. Ohut pintamaakerros ei paranna asiaa.

Suomen vesien runsas humus auttaa hieman happamoitumista vastaan.

Kylmä ilmasto hidastaa rikkidioksidin muuttumista sulfaateiksi.

Talvella hapan laskeuma kerääntyy jäisen maan pinnalle ja puiden oksille ja aiheuttaa happoshokin heräävälle luonnolle.

Kriittinen kuormitus = suurin happolaskeuma, joka ei aiheuta oleellista vahinkoa ekosysteemissä. Jokaisen järven ja valuma-alueen kriittinen kuormitus on aina hyvin yksilöllinen.

Suomen metsät kärsivät typen puutteesta. Metsät voivat käyttää typpilaskeumaa tiettyyn kyllästymisrajaan asti hyödyksi.

On havaittu, että metsämaiden kuormitusraja ylittyy lähinnä etelärannikolla. Järvien raja ylittyy sen sijaan lähes koko maassa. Tarvittaisiin yli 60% vähennys happamaan laskumaan!

Toistaiseksi happamoitumisen vaikutukset ovat olleet pieniä, koska vaikutus on ollut tähän asti melko pieni ja lyhytaikainen. Viljelymaat voidaan aina kalkita. Metsämaita uhkaa happamoituminen, erityisesti karuja kankaita. Maaperä happamoituu hieman myös luontaisesti.

Pintavesiä tutkittaessa on löytynyt vakavia merkkejä vastustuskyvyn alenemisesta (alkaliniteetti). Suomen järvet eivät kuitenkaan yleisesti ottaen ole happamoituneita. Pienet järvet ovat suuria suuremmassa vaarassa. Järvet ovat happamoituneet hieman myös luontaisesti. Pohjasedimentit kertovat happamuuden historian.

Suomen metsissä on enemmän puita kuin sataan vuoteen. Kasvu ylittää hakkuut. Runsas kasvu johtuu kuitenkin ehkä ilmansaasteista. Lisäksi puumäärä on lisääntynyt lähinnä biologisesti monotonisissa talousmetsissä.

Suomen pinta-alasta metsää on 70%.

Metsäkysymyksen ytimenä on pitkäjänteisyys. Metsän kierto on pitkä. Sekä metsänomistajien että kansantalouden panostukset metsiin on pakosti tehtävä kestävän kehityksen mallin mukaan. Käytännössä kestävä kehitys ei ole kuitenkaan toteutunut.

Vaikka metsät tuottavat enemmän puita kuin olemme pystyneet käyttämään, metsänparannustoimiin sijoitetaan edelleen varoja. Ei pitäisi olla mitään syytä hakata vanhoja luonnontilaisia metsiä. Kuitenkin mm. työllisyyssyistä metsänhakkuita tehdään vanhoissa metsissä!

Luonnollisen ja viljellyn metsän ekologinen ero on suuri. Avohakkuut lisäävät mm. eroosiota ja ravinnehuuhtoutumia. Talousmetsien uudet hoito-ohjeet kehottavat monilajisuuteen ja kevyempiin menetelmiin. Talousmetsien kohtalo riippuu kuitenkin pitkälle suurista yht.kunnallisista muutoksista, jotka muuttavat metsän arvoa ja markkinatilannetta.

Miksi sanotaan että metsämme tuhoutuvat? Talousmetsää tulee koko ajan lisää. Geneettisesti rikas ikimetsä on vähenemässä. Metsämaa happamoituu kaiken aikaa eikä tälle suuntaukselle näy tehokkaita vastakeinoja.

Metsämaa rehevöityy. Typpikyllästyminen on kuitenkin vasta kaukana tulevaisuudessa.

Erilaiset laskeumat voivat vahingoittaa metsiä mm. tappamalla pieneliöitä. Otsoni vahingoittaa puita.

Metsien nykyisen voimakkaan kasvun uskotaan taantuvan.

90% metsäalastamme on talousmetsää.

Puiden kuntoa mitataan harsuuntumisella.

Suomen metsien on arveltu sietävän ilmastomuutosta poikkeuksellisen hyvin jo luontaisen raja (manner-meri) ilmastomme vuoksi. Monimuotoiset ekosysteemit ovat vahvimpia, talousmetsät heikkoja.

Suot peittivät aikoinaan lähes kolmanneksen Suomen pinta-alasta. Meillä on monia erilaisia suotyyppejä. Alkuperäisestä suoalasta on jäljellä enää alle puolet. Soita on kuivatettu pelloiksi ja talousmetsiksi. Julkisia varoja on haaskattu työllisyyden lisäämiseksi moniin surkeasti epäonnistuneisiin kuivatushankkeisiin. Nykyään uudisojitusta vähennetään.

Suomen luonnontilaiset suot ovat merkittäviä hiilivarastoja. Suolla vesi estää hiilen hapettumisen hiilidioksidiksi ja syntyy lähinnä metaania, joka on hiilidioksidiakin voimakkaampi kasvihuonekaasu.

Suota tai kosteaa metsää kuivattaessa happi hapettaa eloperäistä ainetta ja hiiltä siirtyy ilmaan. Turpeen poltto lisää vielä hiilipäästöjä. Kuitenkin varsinainen ongelma on metsätalouden ojitus, jonka hiilidioksidipäästöt ovat eräiden arvioiden mukaan joka yhtä isoja kuin kaikesta fossiilisten polttoaineiden poltosta syntyvät.

Tehtaiden ja kaupunkien jätevedet olivat likaisimmillaan 70-luvulla. Pistekuormitukset ovat sittemmin vähentyneet mutta koko Suomen vesistöt ovat heikentymässä ilmansaasteiden laskeumien ja hajakuormituksen vuoksi.

Hajakuormitusta aiheutuu mm. liikenteestä, maa- ja metsätaloudesta ja turpeennostosta. Kakkuun tulevat mukaan ilman kautta aiheutuvat laskeumat. Rehevöityminen on hiipinyt kaikkialle.

Suurin osa järvistämme on edelleen puhtaita. Toisin on jokien laita koska ne toimivat eräänlaisina viemäreinä. Jokien kuljettama lika päätyy lopulta rannikkovesiin, joihin tulee muutenkin paljon päästöjä. Rannikkovedet ovat monin paikoin saastuneita. Myös avomerien kuormitus kasvaa.

Hajakuormitus on vaikea saada kuriin. Siihen voidaan vaikuttaa vain lähinnä valistamisella, tiedottamisella ja taloudellisilla ohjauskeinoilla. Hajakuormituksesta on vaikeampi saada tietoja.

Hajakuormitus on tänään pistekuormitusta pahempi rehevöittäjä.

Vesistömme luokitellaan. Hyvin pieni osa järvialastamme kuuluu huonoimpaan luokkaan. Valtasyy on happikato tai rehevöityminen. Osassa on myös ympäristömyrkkyjä.

Rannikkovedet ovat usein pahoin saastuneita.

Rehevöityminen pahenee hitaasti mutta vääjäämättömästi. Leväkukinta lisääntyy. Kalankasvatus on eräs rehevöittäjä.

Hankalimpia ympäristömyrkkyjä vesissä ovat ne, jotka kertyvät ja rikastuvat ravintoketjuissa. Suomessa klooriyhdisteitä joutuu vesiin lähinnä metsäteollisuudesta. Orgaanisten ympäristömyrkkyjen kuormitus on alkanut vähentyä. Hajakuormituksen merkitys tässäkin on kasvava.

Metallit ovat hyvin ongelmallisia. Ne eivät alkuaineina hajoa koskaan. Veden happamuus edistää liukenemista veteen.

Elohopea on kaikkein hankalimpia ja Suomen ympäristöä eniten rasittavia metalleja. Suomessa monissa järvissä kaloissa on melkoisesti elohopeaa. Elohopeaa pääsee vesiin sekä piste- että hajakuormituksena. Metsäteollisuus on lopettanut elohopeankäytön 60-luvulla. Kloorialkaaliteollisuudesta (ilman kautta) ja maatalouden peitatusta viljasta pääsee elohopeaa koko ajan vesiin. Jätteiden poltossa elohopeaa pääsee luontoon.

Suomessa on laadittu erityinen vesiensuojelun tavoiteohjelma. Se on monipuolinen ja koskee monia yhteiskuntasektoreita.

Rannikkovetemme ovat matalia. Ne joutuvat ottamaan vastaa kasvavia määriä fosforia, typpeä ja happea kuluttavia aineita. Meremme ovat muutenkin matalia. Merialueiden perustuotanto (mm. levät) lisääntyy. Rakkolevä on ollut eräs indikaattori.

Pohjavetemme ovat ehdottomassa likaantumiskiellossa. Ne muodostuvat onneksi pienistä erillisistä altaista. Pohjavettä on meillä uskotaan olevan määrällisesti riittävästi.

Maahan pääsevät rikki- ja typpiyhdisteet pääsevät myös pohjavesiin viiveellä. Maatalouden nitraatit ovat pilanneet pohjavesiä ympäri Eurooppaa, niin myös meillä. Tiesuola on pilannut pohjavesiä erityisesti arvokkaalla Salpausselän alueella.

Pohjavesiämmekin uhkaa eniten hajakuormitus. Kaatopaikat ovat uhka.

Miten ympäristö vaikuttaa kansanterveyteen? Onko sen saastumisella jo vaikutuksia? Vaikea kysymys.

Ympäristöseikkojen vaikutus on yleensä pieni ja muiden vahvempien tekijöiden varjoon. Ruokavalio ja tupakointi ovat merkittävimmät riskitekijät.

On huomattava, että tilastot eivät kerro esim. myrkyllisten aineiden vaaroja muuta kuin viiveellä. Näin on erityisesti syövän kohdalla. Tarvitaan tiettyä ”varmuuden vuoksi asennetta”.

Ympäristömme kemiallistuu. Uusia aineita tulee koko ajan. Uudet ja vaarallisimmat aineet ovat tiukassa valvonnassa. Monet käytössä olevista kemikaaleista ovat kuitenkin testaamatta! Lisäksi niiden yhteisvaikutukset ovat lähes tutkimattomia. Uskotaan kuitenkin, että elintarvikkeiden ns. luontainen myrkkyvaikutus on paljon merkittävämpi kuin ihmisen lisäämien kemikaalien vaikutus.

Melu on ongelma. Pahin aiheuttaja on tieliikenne. Melunormeja on tiukennettu.

Ammattitautien suurimmat syyt ovat edelleen fysikaalisia, melu ja yksitoikkoiset toistuvat liikeradat.

Ammattitauteja on vaikea vapaaehtoisesti välttää, työssäkäyminen on välttämättömyys.

Julkisuudessa syöpä yhdistetään useimmiten ympäristön terveellisyyteen. Se onkin aika hyvä, sillä sitä on seurattu ja tilastoitu kattavasti. On muistettava, että koska elinikä kasvaa, syöpäkin näennäisesti yleistyy.

Miesten syöpäilmaantuvuus on oikeasti suurentunut aika vähän. Naisten vastaava kasvanee nopeammin rintasyövän yleistyessä.

Voidaan ehkä sanoa, että elintapoihin verrattuna ympäristön likaantumisella on syövän kanssa vähäinen merkitys. Ympäristön tärkeimpiä tekijöitä ovat karsinogeenit ja radioaktiivinen säteily.

Karsinogeeneistä PAH-yhdisteet ovat merkittävimpiä. Grillaus, tupakansavu, pakokaasu! Bentsopyreeni BAP on tunnetuin PAH. Se on ympäristötutkimuksen vertailu ja normiaine.

Radioaktiivista säteilyä saamme eniten radonista. Radonin saanti vaihtelee voimakkaasti.

Synnynnäisten epämuodostumien tarkkailu on ollut puutteellista eikä siitä voida vetää johtopäätöksiä. Sydän- ja verisuonitaudit ovat pitkälti elintapakysymyksiä.

Allergiatapauksia ei oikein hyväksytä ympäristömittariksi. Ne ovat kuitenkin lisääntyneet, todistettavasti ainakin nuorten miesten astmat. Ylihygieenisyydellä uskotaan olevan osuutta asiaan. Tartuntataudit ovat vähentyneet ja lasten vastustuskyky siksi heikompi.

Jo astmaa sairastaville ilman laadulla on suuri merkitys. Suurissa kaupungeissa rikkidioksidi ja pöly aiheuttavat oireita. Myös tavalliset hengitystieinfektiot ovat näissä oloissa lisääntyneet. Haisevat sellutehtaat aiheuttavat joillekin ongelmia.

Ihminen saa ravinnostaan vahingollisia aineita eniten luonnon oman tuotannon vuoksi. Ihmisen lisäämien kemikaalien määrä tulisi kuitenkin myös minimoida. Suomalaisessa ruoassa on ollut verrattain vähän torjunta‑aineita. Mansikka on ehdottomasti pahin.

Ruokavaliomme sisältää väistämättä luonnon omia syöpää aiheuttavia aineita. Alkoholi, kahvi ja tee lisäävät syövän todennäköisyyttä. Nitraatit (joita on myös juomavedessä) ovat myös riski, niitä on runsaasti erityisesti punajuuressa ja pinaatissa. Nitriittejä on erityisesti lihassa estämässä ruokamyrkytyksen vaaraa.

Raskasmetalleja saamme ruoastamme vähän verrattuna muihin Eurooppalaisiin. Elohopeasta eniten tulee kotimaisesta kalasta. Kala on kuitenkin kokonaisuutena terveellistä.

Radioaktiivisia aineita saamme eniten Tshernobylin vuoksi. Määrät ovat pieniä.

Suomen juomavesitilanne ei ole erityisen hyvä. Yksityiskaivoissa on paljon nitraatteja. Suomalainen saa kuitenkin haitallisia aineita enemmän muualta kuin juomavedestä.

Happamoituminen lisää alumiinin ja raskasmetallien joutumista juomaveteen.

Suomen humuspitoisen veden puhdistaminen juomavedeksi vaatii usein kloorausta, jonka yhteydessä syntyy myös kloorattuja hiilivetyjä (mm. MX). Kloorauksen sijaan vesi voidaan otsonoida (hki). Kloorausta tarvitaan kuitenkin varalla.

Kaikkein parasta raakavettä on pohjavesi, jota ei tarvitse käsitellä. Pohjavettä voidaan tehdä jotenkin myös koneellisesti.

Ympäristölainsäädäntö ja viranomaisten käyttämät ohjauskeinot vaihtelevat maasta toiseen. Kansainvälisen yhdentymisen myötä myös lainsäädäntö yhdenmukaistuu.

Kaikkialla maailmassa yritetään liittää ympäristönsuojelu osaksi markkinatalouden mekanismeja.

Suomessa ei ole ympäristölakia, joka kattaisi kaiken ympäristöä uhkaavan toiminnan. Meillä on laaja kokoelma lakeja ja asetuksia. Näitä täydentävät valtioneuvoston päätökset.

Säädöksemme purevat parhaiten suurin ympäristökuormittajiin. Säädöksissä on usein määritelty raja-arvo, jota pienemmistä päästöistä ei tarvitse hakea lupaa tai tehdä ilmoitusta. Hajakuormituksen merkitys kasvaa koko ajan. Tähän etsitään lääkettä kasvavasta taloudellisesta ohjauksesta.

Monet luonnonvaroja ja maankäyttöä säätelevät lait vaikuttavat ympäristön säilymiseen jopa enemmän kuin varsinainen ympäristölainsäädäntö. Monesti nämä lait eivät tunnusta kestävän kehityksen periaatetta.

Toimi- ja päästölupien hakemista on pyritty yksinkertaistamaan yhdistämällä hakuprosesseja.

Yksiselitteisesti haitallinen toiminta voidaan yksinkertaisesti kieltää, esim. PCB, DDT ja tulevaisuudessa CFC-yhdisteet.

Kaikkea ei voida kuitenkaan kieltää ehdottomasti. Monet aineet ovat pieninä pitoisuuksina vaarattomia. Silloin niitä säädellään normeilla tai ilmoitus- ja lupakäytännöillä. Euroopan integraatio johtaa siirtymiseen pääasiassa normiohjaukseen. Ilmoitus- ja lupakäytäntö on merkittävä ohjauskeino ja Suomelle ominainen piirre, ”luonnon tuhoaminen on sallittu ja siunattu, kun se on tarpeeksi kannattavaa tai työllistävää”. Vain pohjaveden pilaaminen on täysin kiellettyä, muissa pätee ”kohtuulliset kustannukset” puhdistamiselle, jotka ovat aina neuvottelukysymys.

Vesilain mukaan kuormittajan on itse valvottava päästöjään ja ilmoitettava ylityksistä. Päästöluvat ovat voimassa tietyn ajan jonka jälkeen niitä tarkistetaan.

Suomen oikeuskäytännössä ympäristörikoksia ei käsitellä samalla vakavuudella ja ankaruudella kuin muihin rikoksiin.

Lupakäytäntö tai normit eivät johda aina parhaaseen mahdolliseen päästötilanteeseen. Tähän on monia seikkoja.

Tarvitaan taloudellisia ohjauskeinoja ympäristöverojen ja maksujen muodossa tai muussa muodossa. Yritykset saavat entistä itsenäisemmin hoitaa suojelutoimensa ja päästöistä joutuu maksamaan.

Taloudellinen ohjaus pyrkii vaikuttamaan myös kulutukseen. Nykyisin ympäristövaikutukset eivät sisälly tuotteiden ja palveluiden hintaan, erityisesti energia.

Päästöille tai vaarallisille tuotteille voidaan säätää veroja tai maksuja. Nämä maksut siirtyvät (toivottavasti) kuluttajahintoihin ja ohjaavat kulutusta.

Tuotteille voidaan määrätä panttimaksu.

Ympäristömääräyksiä rikkoville yrityksille voidaan määrätä sakko tai uhkasakko.

Valtio voi, esim. em. maksuista saaduilla tuloilla, tukea ympäristöystävällisiä tuotantomenetelmiä ja toimintatapoja.

Valtio voi myydä päästölupia ja antaa niille vapaat markkinat. Yritykset voivat myydä ja ostaa niitä ja ympäristö järjestöt voivat ostaa niitä pois markkinoilta - tästä on hyviä kokemuksia USAssa.

Suomessa taloudellisia ohjauskeinoja on käytetty melko vähän ja niiden vaikutus on ollut pieni. Maksujen ja verojen tulisi olla moninkertaisia että niillä olisi todellista vaikutusta. On esitetty monenlaisia ja monensuuruisia maksuja. Käytännössä ne eivät ole vielä toteutuneet. Väkilannoitteiden fosforille on jo säädetty vero. Jos rehevöittäviä päästöjä haluttaisiin todella vähentää, lannoitteiden hinnat tulisi moninkertaistaa! Ylituotantoon johtava mittava maatalouskoneisto tulee supistaa, tämä on arvoitu tehokkaimmaksi maatalouden taloudellisista ohjauskeinoista.

Hiilidioksidista tulee ehkä kaikkein visaisin ympäristöongelma. Polttoaineen hiilipitoisuutta verotetaan maassamme jo hieman. Hiilidioksidipäästöjä rajoittamalla lyötäisiin useita kärpäsiä samalla iskulla.

Tehokasta taloudellista ohjausta ei ole kokeiltu vielä missään. Tällä hetkellä se on vain teoriaa. Kansantalouden rakenne tulisi muuttumaan, koska saastuttavat teollisuudenalat näivettyisivät.

Taloudellisen ohjauksen esteistä suurin on kokonaisnäkemyksen puute ympäristöstä.

Jos kehitys jatkuu entisellään, ympäristön tila heikkenee edelleen niin Suomessa kuin muuallakin maapallolla. Harjoitettu ympäristöpolitiikka ei ole pystynyt puremaan kuin joihinkin pistemäisiin päästölähteisiin. Suuret yhteiskunnalliset prosessit ovat ympäristön suurin uhka, eikä niihin ole pysytty vaikuttamaan.

Monien ympäristöongelmien uskotaan kulminoituvan 2000-luvun alussa. Silloin selvinnee, pystytäänkö niitä ylipäätään ratkaisemaan.

Maapallon tulevaisuutta ajatellen tärkeimmät ympäristöongelmat ovat ilmastonmuutos, otsonikerroksen heikkeneminen ja biodiversiteetin väheneminen.

Otsonikerroksen suojelu on ollut melko menestyksekästä, vaikka tuloksia on syntynyt aivan liian hitaasti. Koska toimia ei ole tarvittu ruohonjuuritasolla, kuluttajien piirissä, muutokset ovat olleet mahdollisia. Otsonikerroksen tuhoajat ovat peräisin teollisuudesta ja usein pistekuormituslähteistä. CFC-kaasuja tulee vapautumaan vielä vuosikymmeniä kaatopaikoilta.

Biodiversiteetin kaventuminen ja ilmastonmuutos ovat nivoutuneet tiukasti taloudellisiin tapahtumasarjoihin ja ovat sidoksissa suuresti tavallisten ihmisten pyrkimyksiin haalia lisää tavaraa ja kohottaa elintasoa. Vaikka teollisuusmaat saisivatkin hiilidioksidiongelman kuriin, muu valtava maailma joutuu jättämään sen muiden tavoitteiden varjoon.

Maapallon väestö ja sen aineellinen kulutus jatkavat kehitystä lähitulevaisuudessa. Noin 1/4 kasvihuoneilmiöstä johtuu metsien häviämisestä ja maataloudesta. Näiden merkitys tulee kasvamaan.

Kiinan kansantasavalta on eräs avaimenhaltija. Sillä on suuret kivihiilivarat ja siellä asuu neljännes maailman ihmisistä. Paineet nostaa kansalaisten elintasoa ovat suuret ja samalla kasvavat energiantuotanto ja maatalous.

Olisi löydettävä sellaista kasvua, joka ei pumppaa luonnonvaroja loppuun. Jos kehitysmaat kulkevat teollisuusmaiden tietä tulos on XXXXXXXXXXXX! Kansainväliset konferenssit eivät ole saanet vielä paljon konkreettista aikaan.

Euroopan kasvava ongelma ovat siirtolaiset idästä. Idän nousu aiheuttaa runsaasti ympäristökuormaa. Eurooppa ei voi enää kiinnittää erittäin suurta huomiota kehitysmaihin tai ympäristönsuojeluun.

Jos halutaan, että ympäristöongelmat eivät saa heikentää kansanterveyttämme, tarvitaan terävöitymistä. Suomen ilman ohjearvot eivät ole erityisen tiukkoja. Kaupungeissa rikkidioksidi ja pöly aiheuttavat oireita herkimmille. Haisevat rikkiyhdisteet ovat yleisiä metsäteollisuuspaikkakunnilla. Tarvittaisiin ohjearvot haihtuvien orgaanisten yhdisteiden päästöille (VOC).

Happamoittava laskeuma rasittaa jatkossakin luontoa.

Vesien rehevöityminen jatkuu.

Metsätalouden muutokset ja maatalous ovat suurimmat syyt lajien uhanalaistumiseen. Luonnonsuojelualueita tarvitaan lisää etenkin Etelä-Suomeen.

Kokonaiskäsitys ympäristöstä on melko heikko. Ryntäillään palopesäkkeiltä toisille yrittäen sammuttaa jokaista sen sijaan että selvitettäisiin, mikä loppujen lopuksi aiheuttaa tulipalot. Ympäristötieto on edelleen monilla tavoin puutteellista. Mittaustuloksia on, mutta mitä ne merkitsevät ja mitä niistä voidaan päätellä. Mitä ne yhdessä merkitsevät. Ydinkysymykset ovat paljolti ratkaisematta. Joitain projekteja on olemassa tilanteen parantamiseksi (Hapro ja Silmu).

Se, mitä ympäristön laadulla tarkoitetaan, tulisi ensin määritellä.

On etsitty harhaanjohtavan BKT:n tilalle vihreää BKT:ta, jossa luontovauriot kirjattaisiin miinuspuolelle. Kehitystyötä tehdään.

Luonnonvaratilinpito on yksi tapa pitää silmällä talouden materiaali- ja energiavirtoja. Se mittaa maan jäljellä olevien luonnonvarojen määrää.

Kuluttajien valintojen helpottamiseksi on olemassa pohjoismainen ympäristömerkki tuotteille, jotka rasittavat vähiten ympäristöä. On kuitenkin vaikea arvioida tuotteen todellista ympäristörasitusta.

Hankkeiden ympäristöarviointi on saamassa yhä enemmän jalansijaa.

Ympäristöindikaattori ilmaisevat ympäristön tilan kehitystä. Niitä voidaan koota yhteen indekseiksi. Yhdistämällä indeksejä yhteiskunnallistaloudellisiin muuttujiin voidaan eri maiden ympäristöpolitiikan tehokkuutta vertailla. Tällaisia indeksejä kehitellään. Näihin liittyy usein ”ympäristöimperialismia”. Teollisuusmaa, joka tehokkaan saastepoiston vuoksi saastuttaa yhtä paljon kuin kehitysmaa saa paremman arvosanan, vaikka luontoa kiinnostavat vain absoluuttiset päästöt.

Yhteiskunnan painopiste tulee siirtymään yhä enemmän ympäristönsuojeluun.

Hyvinvointi on häilyvä käsite.

Mitä tarkoittaa hyvä ympäristö? Tarvitaan laajaa kansalaiskeskustelua tämän selvittämiseksi.

Ympäristöongelmia ei pystytä ratkaisemaan eturyhmäpolitiikalla, vaan tarvitaan syvällekäyvää kulttuurikritiikkiä.