Kylmän sodan varustusten purkaminen

Kirjoittamani tiivistelmä kirjasta Maailman tila 1994, luku 8/10.

Toisen maailmansodan päättymisestä lähtien hallitukset ovat upottaneet mereen, haudanneet maahan ja polttaneet ulkoilmassa tuhansia tonneja taisteluaineita, ydinasejätettä ja tavanomaisia ammuksia. Ympäristöseurauksista ei ole juuri välitetty.

Kun kylmä sota on päättynyt, uraauurtavia aseidenriisuntasopimuksia on astunut / astuu voimaan. Nyt on hävitettävänä paljon enemmän materiaalia kuin aiemmin. Ei-toivottujen aseiden hävittämiseen ei kuitenkaan vieläkään ole kehitelty kelvollista, ympäristöllisesti hyväksyttävää tapaa. Aseiden hävittämisen kehittämiseen on panostettu mitätön summa rahaa verrattuna niiden kehittämiseen.

Nykyisin kans.väl.sopimukset asettavat aikarajat aseidenriisunnalle, ymp.lainsäädännön noudattamista vaaditaan yhä voimakkaammin ja julkisuudessa asioita seurataan yhä tarkemmin. Ekologisesti hyväksyttävällä tavalla on hävitettävä tai purettava paljon erilaisia aseita ja materiaaleja. Lisäksi aseiden tuotannosta on syntynyt paljon myrkyllisiä ja radioaktiivisia aineita. Käyt.katsoen kaikki sotilastukikohdat ja tuot.lait.ympäristöt ovat pahoin saastuneita.

Kylmän sodan aikana hyökkäysten estämiseksi osapuolet käyt.katsoen myrkyttivät itsensä. Ydintuhon uhka on väistynyt mutta kotialueilla uhka säilyy. Vaikuttaa siltä, että yhtä voimakasta yhteishenkeä ei löydy aseidenriisunnan ongelmien voittamiseen kuin löytyi asevarusteluun.

Aseissa hampaisiin saakka: mitä nyt?

Kylmän sodan aikana varauduttiin moniin mahdollisiin asetelmiin ja satunnaisiin seikkoihin. Kylmän sodan päättymiseen ei kuitenkaan varauduttu.

Ensisijainen tavoite oli tuottaa yhä enemmän ja tehokkaampia aseita niin paljon kuin kansantalous pystyi rahoittamaan. Aseiden tutkimus- ja kehitystyöhön sijoitettiin valtavia summia rahaa. Niitä keksintöjä, jotka olisivat voineet edistää tai helpottaa aseiden tuhoamista turvallisesti, ei rahoitettu. Vasta viime aikoina tähän on alettu sijoittaa enemmän varoja. Kuitenkin aseteknologian kehittelyyn käytetään yhä paljon suurempia summia. Maailmassa on niin paljon aseita ja niiden tuhovoima on niin yletön, että on syntynyt uusi ilmaus: overkill.

Kylmän sodan päättyminen on käynnistänyt aseidenriisunta-aallon. Kaikkia asetyyppejä on vähennetty ja kemiallisista aseista on tarkoitus luopua kokonaan. Maailmaan on kuitenkin jäämässä vielä huomattava aseistus. Kehitysmaat ovat tavallisesti aseidenriisuntasopimusten ulkopuolella. Monet niistä ovatkin kasvattaneet aseistustaan.

Kans.väl. asevalvonta- ja -riisuntasopimuksissa on keskitytty aseiden määrän ja laatuun, joita osapuolilla saa olla. Ei ole juurikaan mietitty, mitä poistettaville aseille tapahtuu. Näin ollen aseet voidaan varastoida tai viedä sopimusten ulkopuolisiin maihin. Varastointi ei vähennä aseiden todellista määrää niinkun ei vientikään, joka vielä voi lietsoa alueellisia varustelukilpailuja. Aseistus on parasta purkaa, tuhota tai muuttaa siviilikäyttöön. Jatkossa sopimusten tulisi täsmällisesti todeta tämäkin asia.

Aseiden muuntaminen siviilikäyttöön (konversio) on mahdollista kolmella eri päätavalla:

  1. Sotilaallinen laitteisto voidaan muuttaa siviilikäyttöön.
  2. Sotilaalliset aineet voidaan käsitellä siviilikäyttöön sopiviksi.
  3. Aseet voidaan romuttaa romuksi.

Erityisesti Venäjällä uusiokäyttö houkuttelee taloudellisista syistä. Uskotaan, että saatava hyöty jää kuitenkin pieneksi. Ainoastaan romuttaminen vaikuttaa rahallisesti melko lupaavalta.

Aseidenhävitysjärjestelmää tulee voida valvoa tarkastajien toimesta, materiaalin tulee tulla mahdottomaksi ottaa takaisin sotilaskäyttöön, menetelmien tulee täyttää sopimusten aikavaatimukset ja lisäksi tulee olla taloudellisesti toteuttamiskelpoisia.

On havaittavissa, että aseidenriisunnan ja ympäristönsuojelun välille saattaa syntyä ristiriitoja. Toiset vaativat ensisijassa nopeaa hävitystä ja toiset ymp.ystävällisyyttä. Aseet ja laitteet voidaankin useissa tapauksissa demilitarisoida siten, että ne ovat käyttökelvottomia ja näin hävittämiselle saadaan aikaa.

Useimmat hallitukset ovat vasta alkaneet pohtia aseiden purkamisen kysymyksiä. Pelätään, että poliittiset ja taloudelliset olot voivat sotkea aseidenriisuntaa (esim. ent. NL alueella).

Ydinmateriaalit

Itä-länsi -ajattelun aikaan rauhanliikkeiden vaatimukset olivat varsin yksinkertaisia ja hyvin aikaansa sopivia: ei enää uusia ydinaseita ja vanha on hävitettävä. Nyt aseidenriisuntavaatimus on toteutumassa. Nyt on keskityttävä tutkimaan tapaa, jolla aseet hävitetään, entistä tarkemmin. Plutonium ja korkeasti väkevöity uraani ovat edelleen ratkaisemattomia ongelmia. Tähän eivät ota kantaa myöskään aseidenriisuntasopimukset.

Halkeamiskelpoista materiaalia on maailmassa hätkähdyttävän paljon. On epäselvää, kuinka suuri osa tästä tosiasiassa poistetaan peruuttamattomasti käytöstä. Sopimukset eivät ota tähän kantaa!

Ydintaistelukärkien purkaminen on vaikeaa ja vaarallista sekä siitä syntyy radioaktiivisia ja myrkyllisiä jätteitä. On järjestettävä riippumaton valvonta, joka varmistaa purkamisen tapahtuvan turvallisesti. Tämä koskee erityisesti entistä Neuvostoliittoa.

Nyt on selvää, että halkeamiskelpoinen materiaali on ensi hätään varastoitava jopa vuosikymmeniksi, kunnes löydetään hävitystapa. Materiaalia ei voida kuitenkaan turvallisesti säilyttää pitkiä aikoja ilman lisäkäsittelyä. Varastoitu materiaali voidaan myös helposti ottaa uudelleen sotilaalliseen käyttöön tai viedä ulkomaille. Tarvitaan kansainvälistä valvontaa.

Korkeastiväkevöity uraani (toisin kuin plutonium) voitaisiin laimentaa ydinvoimaloihin sopiviksi. Venäjä tutkii valuuttatulojen toivossa mahdollisuutta viedä tällaista uraania ulkomaille. Yhdysvallat on ollut haluton laimentamaan omia uraanivarastojaan.

Aseluokan plutonium on suurempi haaste. Plutonium voitaisiin esim. muuttaa oksidimuotoon, jolloin se on turvallisempaa ja se on vain vaivoin palautettavissa takaisin metalliksi. Monet ehdotukset ovat olleet monista eri syistä kyseenalaisia. Ehkä todennäköisimpiä keinoja voivat olla sen käyttäminen muutettuna nykyisissä (MOX-polttoaine) tai uudenlaisissa reaktoreissa ja sen lasittaminen (esim. yhdistämällä se puhtaaseen piilasiin) geologista hautaamista varten (se ajateltaisiin jätteeksi). Reaktorikäyttö tulisi olemaan taloudellisesti ja poliittisesti raskasta. Hautaaminenkin on poliittisesti vaikea projekti.

Vaarana on, että uudet voimalat luovat uuden vaarallisen plutoniumtalouden ja -kaupan. Plutonium olisi syytä ottaa kokonaan kansainväliseen valvontaan.

Ydinaseiden poistaminen tarkoittaa myös laitteistojen hävittämistä (ohjukset, sukellusveneet ja pommikoneet). Ohjusten tuhoamistapoja on syytä miettiä. Ohjukset voidaan purkaa maassa tai ne voitaisiin ampua ilmaan. Niitä voitaisiin käyttää rauhanomaisissa tutkimusohjelmissa. Jokainen ohjuksen laukaisu vahingoittaa ympäristöä. Ohjuksissa käytetty polttoaine (kiinteä tai nestemäinen) sisältää erittäin vaarallisia aineita. Nykykäytäntö on tavallisesti polttaminen ulkoilmassa! Sukellusveneiden, varsinkin ydinsellaisten, purkaminen on monimutkaista ja kallista. Venäjällä on eniten purettavaa ja vähiten edellytyksiä suoriutua siitä.

Kemialliset taisteluaineet

Kemiallisilla ja ydinaseilla on yhteisiä ominaisuuksia: ”vaarallisia valmistaa, käyttää ja hävittää”. Vasta nyt on alettu ymmärtää tuo viimeinen seikka.

Pitkälle 1960-luvun lopulle (jo osin siitä eteenpäinkin) kemiallisia aseita hävitettiin karkeilla tavoilla: polttamalla ulkoilmassa, räjäyttämällä, hautaamalla maahan tai upottamalla mereen. Tuhoamismääristä tai -paikoista ei ole tarkkoja tietoja ja tuhoaminen usein salattiin kokonaan.

Nykyisin seurataan tarkemmin kemiallisten aseiden hävitystapoja. Kemiallisia aseita koskeva CW-sopimus on jo valmiina ja ehkä astumassa voimaan. Sen mukaan kemialliset aseet on tuhottava 10 vuoden sisällä. Nykyiset kemialliset aseet riittävät tappamaan helposti kaikki maailman elolliset olennot. Tuhoamismenetelmät ovat vapaavalintaisia, paitsi upottaminen, hautaaminen ja polttaminen avouuneissa ovat kiellettyjä.

Vaikuttaa siltä, että Yhdysvallat ja Venäjä eivät pysty toteuttamaan sopimuksen määräyksiä. Uusien menetelmien saaminen käyttöön vie vuosia. Venäjällä lisäksi tietotaitoa katoaa maasta, rahaa ei ole riittävästi ja yleinen mielipide vastustaa laitoksia.

Venäjällä ollaan kiinnostuneita kemiallisten aseiden rahallisista mahdollisuuksista. Voitaisiin esim. saada galliumarsenidia voitaisiin tuottaa puolijohdeteollisuuden tarpeisiin myytäväksi, hermokaasuista voitaisiin saada lannoitteita jne. Näihin liittyy kuitenkin runsaasti epävarmuustekijöitä, esim. ympäristövaikutusten, kustannusten ja käytännöllisyyden tahoilta.

Myös muita osia kuin itse kemikaaleja voidaan käyttää hyväksi. Tarjolla on ainakin paljon rautaa ja alumiinia.

Joitain vaihtoehtoisia kemikaalien hävitysmenetelmiä on kokeiltu. Näitä ovat olleet polttaminen ja kemiallinen neutralointi. Käsiteltävät määrät ovat olleet kuitenkin pieniä nykyisiin verrattuna. Ainoastaan Yhdysvalloilla on kokemusta laajamittaisesta hävittämisestä. He ovat käyttäneet alkaalista hydrolyysiä ja polttamista. Nykyisin siellä on siirrytty yksinomaan polttamiseen korkeassa lämpötilassa. Se on nopea keino. Sitä on kuitenkin alettu arvostella yhä enemmän. Niihin liittyy suuria ympäristö- ja turvallisuusongelmia. Niissä voi päästä (ja pieniä määriä väistämättä pääseekin) ilmaan tai jopa syntyä myrkyllisiä aineita. Syntyy myös tuhkaa ja suolaliuosta, joka on kärrättävä kaatopaikalle. Yhdysvaltojen ilmansuojelulaki ei koske armeijan polttolaitoksia! On todella käytännössä havaittu, että polttaminen on vaarallista. On tapahtunut jatkuvia vahinkoja laitosten toiminnassa. Uusia polttolaitoksia vastustetaankin syystä voimakkaasti. Polttolaitoksissa saatetaan tulevaisuudessa hävittää myös tavanomaista asemateriaalia, jota on suunnattomia määriä. Polttolaitoksiin kohdistunut vastustus on aiheuttanut tutkimuksen laatimisen polttamisen vaihtoehdoista.

Luontojärjestöjen ja aseidenriisuntajärjestöjen välille on syntynyt kädenvääntöä. Kemialliset aseet tulisikin ehkä demilitarisoida ja varastoida kansainväliseen valvontaan myöhemmin hävitettäviksi.

Vaihtoehtoja polttamiselle on. Tutkimuksissa on havaittu, että kaikilla tavoilla syntyy jonkin verran jätteitä. Jätteiden määrä kuitenkin vaihtelee merkittävästi.

  • Korkeapaineiset järjestelmät ovat erityisen herkkiä vuodoille.
  • Alhaisissa lämpötiloissa toimittaessa valvomattomat päästöt ovat minimaalisia tai olemattomia. Alhaisen lämpötilan käyttö sopii esim. sinappi- ja hermokaasuille.
  • Keskilämmössä ja korkeassa paineessa voidaan käsitellä kemiallisia taisteluaineita, ponneaineita ja räjähteitä. Lämpötila on riittävän alhainen, ettei typenoksideja, dioksiineja ja hiukkaspäästöjä synny.
  • Korkean lämpötilan prosessit on havaittu energiaa tuhlaaviksi, monimutkaisiksi ja saastuttaviksi.

Yhdysvaltojen mallin mukainen polttamistekniikka pystyy käsittelemään kaikki kemialliset aineet ja monet muutkin militaarijätteet. Tällaista mallia on arvostellut Greenpeace.

Tavanomaiset ammukset ja välineet

Kylmän sodan mureneminen on aiheuttanut Euroopassa massiivisen tavanomaisten aseiden hävitysurakan (TAE-sopimuksen ja yksipuolisten päätösten vuoksi). Ent. Varsovan liiton maiden osuus urakasta on n. 90%. Varustusta tultaneen osittain viemään ulkomaille, muutetaan siviilikäyttöön tai luokitellaan uudelleen. Ei ole selvää, kuinka paljon aseista tosiasiassa tuhotaan. Itä-Saksan kansanarmeijan varusteita tultaneen poistamaan eniten.

Panssarivaunujen hävittäminen esim. romuksi on vaikeaa, koska ne sisältävät metalliseoksia, joista höyristettäessä kehittyy myrkyllisiä kaasuja. Asejärjestelmissä on myös öljyä, asbestia ja raskasmetalleja. Tavanomaisista aseista halutaan saada myös hyötyä irti. Panssarivaunussa on periaatteessa paljon hyvää romuainesta.

Maailmassa on paljon ammuksia, joita on hävitettävä usein niiden vanhuuden ja huonokuntoisuuden vuoksi. Ennen niitä upotettiin mereen, mutta tämän aika on ohi. Muunlaisesta hävittämisestä ei juuri ole kokemuksia. Ammustyyppejä on lukemattomia erilaisia ja ne voivat vaatia erilaisia menettelyjä. Tällä hetkellä polttaminen ulkoilmassa ja räjäyttäminen ovat yleisimpiä menetelmiä. Niissä kuitenkin vapautuu lukuisia vaarallisia aineita. Vaihtoehdot ovat parhaillaan vasta tutkimus- tai kokeiluasteella. On jo kiire… Entisen DDR:n alueella on polttamisesta aiheutunut juomavesivarojen saastumista. Saksassa polttaminen ulkoilmassa loppunee uuden polttolaitoksen käsitellessä materiaalin. Ukraina kehittää yhdysvaltalaisen yrityksen kanssa vaihtoehtoa polttamiselle.

On huomattava, että räjähteet ja ponneaineet on mahdollista demilitarisoida esim. kemiallisesti ja näin saada aikaa miettiä lopullisia keinoja.

Aseistaudu nyt, maksa myöhemmin

Aseistuksen purkamisen lopullisia kustannuksia voidaan vain arvailla. Alustavat arviot tulevat kuitenkin ylittymään. Kemiallisten aseiden hävittäminen maksaneen kymmenkertaisesti verrattuna niiden luomiseen. Kilpavarustelun todellinen hinta ydinaseineen, tavanomaisine aseineen yms. on tähtitieteellinen.

Venäjän tilanne on vaikein. Sillä on paljon hävitettävää ja vähän rahaa. Tarvitaan oikein suunnattua ulkomaista rahoitusapua.

Tulisi kehittää kansainvälinen yhteistyöjärjestelmä, joka paneutuisi aseiden hävittämisen kehittämiseen. Rahoitusta olisi otettavissa sotilasbudjeteista, joilla yhäkin kehitetään uusia aseita! Sotilasbudjettien pienentyessä asealan yritykset ovat muuntumassa aseidenriisunnan asiantuntijoiksi. Näiden yritysten toiminta on käytännössä havaittu epäluotettavaksi.

Tulee lähteä siitä, että sotilasbyrokratiat ovat vastuussa aseidenriisunnasta. Ajattelu, että aseet ovat ympäristöä ja turvallisuutta tärkeämpiä, tulisi muuttaa jotta nykyinen hävitysongelma ratkeaisi. Aseiden hävitys tulisi tuoda sotilaspiireistä julkisuuteen. Julkisella mielipiteellä on merkitystä, se on todistettu mm. aseiden meriin upottamisen loppumisessa. Polttamista on alettu harkita uudelleen. Toimintapaikan valintaa on seurattava, jotta tuhoaminen ei siirry ”heikompiin” yhdyskuntiin. Siviilihallinnon päätäntävalta tulee ulottaa aseiden hävittämiseen. Nykyisin tämä ei useinkaan toteudu.

Nykyisen aseylijäämän hävittäminen on valtava urakka, joka voi kasvaa jos aseidenriisunta laajenee tai aseet luonnollista tietä tulevat ikänsä päähän.

Nyt kun hävittämisen vaikeus tiedetään, tulisi uusien aseiden rakentamiseen suhtautua erityisen kriittisesti. Tämä kysymys on sopimuksissa yleensä sivuutettu (paitsi CW-sopimus). Monet asetuotanto-ohjelmat jatkuvat yhä kylmän sodan päättymisestä huolimatta. Itä-aasiassa sotilaallinen kulutus on selvästi kasvussa.

Halkeamiskelpoisen materiaalin valmistus on sen suuren ylimäärän takia loppumassa. Monien muidenkin asemateriaalien tai aseiden valmistus vähenee tai loppuu. Tuntuu järjettömältä, että asetuotanto ei kuitenkaan läheskään kokonaan lopu: valtavien asemäärien tuotanto, ylläpito ja hävittäminen on suunnattoman kallista ja ympäristöä vahingoittavaa (ottamatta huomioon niitä tuhoja joita ne ovat saaneet tai tulevat saamaan aikaan kun niitä käytetään). ”Rauha voiman avulla” on maksanut ja tulee maksamaan meille ja maapallolle paljon. Huomiomme joutuu keskittymään siihen vielä vuosikymmenien ajan.