Kirjoittamani tiivistelmä kirjasta Maailman tila 1994, luku 2/10.

Maailman metsien uusi hoito

Metsien yhteenlaskettu pinta-ala on pienentynyt. Vielä enemmän on vähentynyt luonnontilaisten metsien määrä.

Metsäteollisuuskaupunkien rappio on monin paikoin alkanut. Metsien alkuasukaskylät ovat vaikeuksissa. Tuhannet lajit ovat kuolleet sukupuuttoon. Kuivuus ja tulvat ovat lisä äntyneet. Eroosio on lisääntynyt. Metsiin varastoitunutta hiiltä on päässyt hiilidioksidina ilmakehään. Mitä tehdä? Tähän mennessä monet hyvää tarkoittavat aloitteet ovat epäonnistuneet. Metsien tuhoamisvauhti on monin paikoin vain kiihtynyt.

On tuijotettu liikaa metsien hävittämisen välittömiä eikä perustavia syitä. Varsinainen saha on ekologisesti sokea markkinatalous.

Oikeutta metsille

Metsätuhojen syynä on usein ollut, että metsät on otettu valtion omaisuudeksi ja paikalliset asukkaat on katsottu kyvyttömäksi hoitamaan niitä. Näin asukkaat eivät ole välittäneet metsien kohtalosta. Perinteinen metsänhoitomalli on tuhottu ja on muodostunut kaikille vapaa tilanne, joka oli juuri tarkoitus estää. Metsäviranomaisten määrä on kolmannessa maailmassa ollut täysin riittämätön ongelman ratkaisemiseksi.

Viime aikoina ns. yhteishoito-ohjelmat ovat yleistyneet. Valtio tai osavaltio omistaa edelleen metsäalueen, mutta paikallisilla asukkailla on siihen pitkän aikavälin hallintaoikeus.

Alkuperäiskansojen oikeuksien tunnustaminen on antanut hieman toivoa jäljellä olevien metsien pelastamisesta. Valitettavasti oikeudet tunnustetaan vain harvoin.

Ulkopuoliset järjestöt voivat vähän auttaa alkuperäiskansoja auttamalla heitä tekemään tarkkoja karttoja alueistaan. Kartat ovat usein avuksi kansallisessa politiikassa.

Lauhkean ja pohjoisen vyöhykkeen metsät ovat usein tiukasti julkisessa kontrollissa. Tässä tapauksessa virkamiehiä tulisi rohkaista suojelemaan alueiden ekologista eheyttä. Suuret organisaatiot toimivat usein ensi sijassa oman budjettinsa maksimoimiseksi. Budjetti ei kartu virkistyskäytöstä, vedestä, kaloista tai villieläimistä. O'Toole: metsäviraston tulisi saada tuloja myös ei-kuluttuvasta käytöstä esim. perimällä käyttömaksuja. Ei-kuluttava käyttö on rahassa mitattuna suurempaa kuin kuluttava! Puunkaato voisi jopa kokonaan loppua.

Yksityisiä maanomistajia houkuttelevat usein vääristyneet kannustimet. Maan verotusta voisi kehittää siten, että sitä ei välttämättä verotettaisi kuin se olisi hyödyketuotannossa jos sitä ei hakata.

Paikallisyhteisöjen osallistumista metsämaiden hoitoon voidaan lisätä säätiöimällä yhteisön hallussa oleva maa.

Maanomistus- ja hallinta on keskeisin metsätalouden kestävyyteen vaikuttava tekijä. Julkisuudessa on viime aikoina keskitytty ei-puisten metsätuotteiden ryhmään. Sen on kuviteltu ratkaisevan metsien ongelmia. Itse asiassa ne kuitenkin vain lisäävät omistus- ja hallintakysymysten merkitystä.

Metsistä saatavien lääkkeiden taloudellinen arvo on ällistyttävä. Tähän mennessä on kuitenkin tutkittu vain muutamia tuhansia maailman noin 10 miljoonasta lajista! Metsissä uskotaan piilevän erittäin suuri kemiallinen potentiaali.

Biologisten näytteiden kerääjät eivät useinkaan tunnusta villin luonnon kuulumista valtiolle tai paikallisasukkaille. Vielä vähemmän paikallista tietämystä kohdellaan henkisenä omaisuutena. Sitä kohdellaan usein kansallisena voimavarana ja sitä kutsutaan kansanperinteeksi. Biologisen monimuotoisuuden etsintä - ”geeniryntäys” - voi aiheuttaa lisää köyhyyttä ja vähentää metsiä. Sama pätee metsistä saataviin muihin kuin puisiin tuotteisiin. Molempien mahdollisuudet ovat valtavat hyvässä ja pahassa.

Poimintareservaatit: Valtio omistaa, metsän asukkaat hoitavat. Pääpaino ei-puisissa tuotteissa.

Hajauttamisen tarve on myös teollisuusmaissa suuri. Hyödykkeiden kerääminen metsistä on vähälle huomiolle jäänyt elinkeino.

Turvattu omistus on kestävän metsätalouden välttämätön ehto.

Ekologinen hinnoittelu

Ekologinen hinnoittelu on kestävän metsätalouden toinen välttämätön ehto. Nykyisillä hinnoilla maailmantalous työskentelee ekologista eheyttä vastaan.

Keinoja:

  • Puutavaran takuutodistus → kuluttajille mahdollisuus valita.
  • Uusi metsänhoito → kestävän tuotoksen periaate ei vielä riitä. Se ei ole tarkasti määritelty tekniikka vaan sen soveltaminen vaihtelee ekosysteemistä toiseen. Esim. toisiaan seuraavien kasvien kierto ja metsän ravinnekierto on jätettävä koskemattomiksi. Trooppisissa metsissä otetaan käyttöön myös vähän käytetyt puulajit eikä niitä vain kaadeta.

Uudet menetelmät eivät kuitenkaan siirrä puunkorjuun painopistettä pois voimakasvaikutteisista toimintatavoista, supista kokonaiskysyntää eivätkä vaikuta laidunten raivaamisen vaikutuksiin. ”Hyvä puu” tulee aina maksamaan vanhaa enemmän ellei hintajärjestelmää muuteta. Vanha metsänhoito ulkoistaa monet kustannuksistaan.

Metsäkadon tarkkoja kustannuksia ei tiedetä mutta ne ovat valtavat.

  • Kasvilajikkeet, joista voisi tulla satokasveja, häviävät.
  • Metsätuho vapauttaa ilmastomuutoksia edistäviä kaasuja.
  • Muut kuin puiset tuotteet häviävät. Nämä eivät kokonaisuudessaan tallennu rahatalouden kirjanpitoon.
  • Arvokkaat maisemat häviävät.

Luonnon unohtava hinnoittelu saa tuotannon suosimaan kuluttavaa käyttöä ja myös kulutuksen nousemaan kestämättömälle tasolle. Erityisesti puun, metsien tärkeimmän tuotteen, tuhlausta edistetään. Puolet puusta käytetään polttopuuna, puolet menee teollisuuspuuksi. Puuteollisuus on pääosin juuttunut vanhaan tavara-ajatteluun. Se keskittyy määrään laadun kustannuksella. Ekologisen hinnan laskemista on yritetty hyvin harvoin. Ekologinen hinnoittelu vauhdittaisi teknologisia parannuksia ja ehkäisisi tuhlausta.

Nykyiset talonrakennussuuntaukset käyttävät usein turhaan täyspuuta. Lisäksi talojen koko on teollisuusmaissa aina vain kasvanut. Ekologinen hinnoittelu saisi ihmiset valitsemaan järkevät materiaalit ja koon taloihinsa.

Ekologinen hinnoittelu toisi myös paperimarkkinoille todellisuudentajua. Paperiteollisuus on energian, puiden ja veden suurkuluttaja ja tuottaa runsaasti saasteita. Kierrätysaste on nousemassa monissa suurissa paperinkuluttajamaissa.

Kuinka voimme edetä kohti ekologista hinnoittelua? Vastaus on valtiollisen päätöksenteon muuttaminen. Valtioiden metsäpolitiikan tulisi estää metsäkatoa eikä päinvastoin. Valtiot usein tukevat kannattamatonta metsien hakkuuta. Useimpien trooppisten maiden hallitukset myöntävät hakkuulupia poliittisin perustein eikä tarjouskilpailun kautta → runkojen polkumyynti. Samoin vero- ja kauppapolitiikan tulisi tuoda ekologiset kustannukset näkyviin rahataloudessa. Tulisi siirtyä pois tulojen ja säästöjen verottamisesta ekologisen kulutuksen, jätteiden ja saasteiden verottamiseen. Tuontitulleja tulisi määrätä niille maille, jotka eivät noudata ekologisen hinnoittelun periaatteita.

Valtakysymys

Kestävän maanomistus- ja hintapolitiikan suunnittelu ei ole vaikeaa. Ongelmana on kestävän metsätalouden kolmannen välttämättömän ehdon, poliittisen muutoksen toteuttaminen. Aiemmat uudistukset ovat pääosin epäonnistuneet. Vallitsevan tilanteen tukena on erittäin vahvoja voimia. Tämänhetkinen rakenne hyödyttää voimakkaita eturyhmiä. Tarvitaan suuria kampanjoita, ruohonjuuritason järjestäytymistä ja teräviä poliittisia strategioita → valtava urakka.

Elantonsa metsästä saavien ryhmien määräysvalta tulisi sallia. Suurten puutavaraeturyhmien kuristava ote tulee murtaa. Rahan ja vallan (puutavararahan ja poliittisen vallan) liitto on ollut tuhoisa. Paikallisten asukkaiden kantaa ei ole otettu huomioon.

Metsät iänkaikkisesti

Metsät iänkaikkisesti on harhaa. Kuluttajien kantojen muuttumisen voimistuminen tulisi johtaa poliittisiin muutoksiin.

Viime kädessä maapallon metsien kohtalo on sidoksissa niissä asuvien ihmisten kohtaloon. Molemmat pelastuvat tai tuhoutuvat yhdessä.

omistus		hinta		valta

Jos näiden rakenne säilyy ennallaan, metsillä ei ole juurikaan toivoa.