Kaupunkiekologiaan pätevät periaatteessa samat säännöt kuin kaikkeen ekologiaan. Resurssit ovat kuitenkin erilaiset. Kaupunkiekologian perustekijä on ihminen rakenteineen.
Kaupunkiympäristöä on totuttu pitämään karuna ja sitä on joskus jopa ajateltu ”biologisena autiomaana”. Toisaalta taas on sanottu, että ”esikaupunkien puistot ovat Englannin tärkein luonnonvara”.
Kaupunkiekologian merkitys kasvaa koska taajamien ja erityisesti kaupunkitaajamien asukasmäärä kasvaa. Yhä suurempi joukko ahtautuu tiheämpään asutukseen. Esim. Espoon väestö kasvaa huomattavasti.
Urbaanin paineen mittaamisessa voidaan käyttää erilaisia mittareita:
Kaupunkiympäristön eroja muihin alueisiin:
ilmansaasteita paljon enemmän (esim. kaasumaisia noin 5 - 25 -kertaisesti)
lämpötila korkeampi
auringon säteilyä vähemmän
pilvisempää
sadetta enemmän
sateet tulevat usein rankkoina kuuroina ja vesi johdetaan viemäriin → haihdunta on minimaalista ja ilma näin kuivempi
keskiarvoisesti tuulta vähemmän, tyyninä päivinä enemmän
Korkeampi lämpötila ja pienempi tuuli johtaa rajavyöhykkeen muodostumiseen kaupungin ympärille kun on lämmintä ja tyyntä. Syntyy lämpösaareke (heat island), jonka ansiosta mm. kasvukausi on kaupungissa pitempi ja näin eteläisemmät lajit viihtyvät siellä.
Tyypillistä kaupunkielinympäristöille:
biotoopit ovat pirstoutuneita
biotoopit ovat pienentyneet
biotooppien eristyneisyys kasvaa
runsaasti erilaisten alueiden välisiä reunavyöhykkeitä (vaikutus paljolti tuntematon)
Kaupunkikasvillisuuden erityispiirteitä:
Kaupunkikasvillisuuteen vaikuttavat:
ympäristöä lämpimämpi ilmasto
ympäristöä kuivempi ilmasto
nopea huuhtoutuminen
ihmisten levittämät saasteet (pieni merkitys) ja ravinteen (suuri merkitys)
luonnollinen pintamaa harvinaista
ravinnesuhteet omituisia ja poikkeavia, typpeä usein runsaasti
Urbaanien viheralueiden tyyppejä:
heinikkopuistot: aiemmin metsäalueita, sittemmin heinittyneitä
hoidetut puistot: intensiivisesti hoidettuja, istutettuja kasveja, eliölajillisesti köyhiä
ruderaatit: keinotekoiselle maalle syntynyttä monimuotoista rikkakasvillisuutta, esim. Töölönlahden ranta
rikkakasvilehdot: lehtomaisia, paljon eläimistöä, paljon heiniä ja rikkakasveja, ”unohdetut paikat”
nokkoslehdot: runsaasti typpeä?
metsät:
varpuset kangasmetsät: mustikkaa, puolukkaa, häiriintymättömiä
ruohoiset kangasmetsät: kulumista, häiriintymistä, polkuja
lähiömetsät: kuluneita, kulttuurivaikutusta
lehtomaiset metsät: kosteita
Urbanisoitumisen vaikutuksia metsissä ovat mm:
sammalten määrän väheneminen
varpujen määrän väheneminen
heinien ja ruohovartisten kasvien määrä kasvaa
Helsingin kasvillisuuden ominaispiirteitä:
kalliokasveja (viihtyvät usein ruderaateilla kuivuuden takia)
rantakasveja (meren läheisyyden vaikutus)
ei suokasveja
ei vaateliaita metsälajeja
Urbanisoitumisen piirteitä ja vaikutuksia eläimistöön:
korkeampi lämpötila
pienentynyt kosteus
keinovalaistus?
ekologisten keinolokeroiden runsaus (rakennukset, tiet) → lokeroituminen
ilman saastuminen
epämuodostumat lisääntyvät (stressi vai mekaaninen kulutus?)
nitrofiiliset lajit menestyvät
Hoidettujen puistojen ja ruderaattien ominaispiirteitä:
Urbaanien viheralueiden monimuotoisuuden piirteitä:
yhden paikan diversiteetti pieni
alueiden diversiteetti on suuri → yhteinen diversiteetti on suuri
lajit paljolti hyvin leviäviä mutta kilpailukyvyiltään huonoja → suuri vaihtuvuus → suuri diversiteetti
Tehdyssä tutkimuksessa ei havaittu juurikaan urbaaniin ympäristöön erityisesti sopeutuneita lajeja.
Sekä Lontoossa että Helsingissä on todettu, että kaupungissa ja erityisesti se liepeillä on uskomuksista huolimatta paljon lajeja.