Leijona keulassa, tiikeri tankissa
Kirjoitettu vuonna 2005.
Tämä on sivu kertomus siitä, kuinka autoiluun kriittisesti suhtautuva antoi periksi järjestelmälle ja osti auton. Vaaka, jonka toisessa kupissa olivat kaikki autoilun paikalliset ja globaalit haitat ja toisessa sen yksilölle tuomat edut, kallistui 13 vuoden harkinnan jälkeen sinne etujen puolelle. Päätös ei ollut helppo, koska minulle autoilu on symbolisoinut tunkkaista 60-lukulaisuutta ja joukkoliikenne virkistävää vapautta ja kehitystä. Päätin kuitenkin antaa itselleni vaaleanvihreää mielenrauhaa sillä, että nyt kun sen auton ostan, olkoon se ainakin bensapihi malli. Mitään muuta lohdutusta en keksinyt, sillä auto palvelisi minua yksinomaan vapaa-ajan ajoissa, eikä sitä voisi ajatella välttämättömänä väistämättömänä järkihankintana. Työpaikoilleni olen päässyt viimeiset kahdeksan vuotta metrolla, ja todennäköisesti pääsen tästä eteenpäinkin.
Millainen?
Auton kokoluokan suhteen päätöksen tekeminen oli melko helppoa. Miniautot eli A-segmentin (uusi Fiat Panda, Ford KA ym.) raakkasin liian pieninä pois. Myyntitilastojen suosituin kokoluokka näyttää olevan C-segmentti (esim. Toyota Corolla, Volkswagen Golf), mutta koin sen autot itselleni tarpeettoman suurina, koska auton lastina olisi lähinnä minä yksin ja kameralaukku. Suurempi koko näkyisi tarpeettomasti sekä hankintahinnassa että bensalaskussa. Päädyin pohdinnoissani B-segmenttiin (Opel Corsa, Nissan Micra, Renault Clio, Peugeot 206 ym.) ja pidin sen kokoista autoa käyttööni sopivimmalta.
Alun perin ajatuksenani oli katsella muutaman vuoden ikäistä hyväkuntoista käytettyä. Olin oppinut säännön, että auton hinta putoaa aluksi nopeasti ja eniten vastinetta rahalle saisi muutaman vuoden vanhasta autosta. Netin käytettyjen autojen palstoja selatessa huomasin, että käytettyjen autojen hinnat olivat korkeammat kuin olin ajatellut. Esim. autosta, josta uutena joutuisi maksamaan 16 000 euroa, saatettiin pyytää muutaman vuoden ikäisenä 14 000 euroa, joka oli minusta yllättävän paljon. Toki mukana oli yleensä talvirenkaita, lohkolämmitintä ym. tarpeellista varustetta. Autoliikkeitä kiertäessä käsitys käytettyjen autojen hintatason korkeudesta vahvistui. Samoin huomasin, että oli vaikea löytää hyvin varusteltua muutaman vuoden ikäistä B-segmentin autoa. Vain harvassa oli ilmastointi, ja monesta puuttui mielestäni tärkeitä turvavarusteita kuten turvavöiden esikiristimet, matkustajan turvatyyny tai ABS-jarrut. Sinällään 2000-luvulla valmistettujen B-segmentin autojen turvallisuus näytti Euro NCAP -testitulosten perusteella hyvältä: Suurin osa niistä oli saavuttanut kokeissa neljä tähteä viidestä. Oltuani vasten tahtoani ja omaa syytäni testaamassa, mitä merkitystä turvavöiden esikiristimellä ja turvatyynyllä on todellisessa kolaritilanteessa, pidän niitä joka tapauksessa välttämättöminä, riippumatta mistään testituloksista. Em. seikoista johtuen keskityin sittenkin etsimään uutta autoa. Odotuksena oli, että uudella autolla ajaminen olisi vieläkin murheettomampaa kuin pari vuotta käytetyllä.
Kysymykseen siitä, ottaako moottoriksi bensa vai diesel, en osannut ottaa enempää kantaa. Puhdas arvaus on, että kilometrimääräni vuodessa saattaa jäädä vain noin kymppitonniin, jolloin bensakone on edullisempi vaihtoehto. Totuus voi olla toinen, mutta sen näkee vasta auton hankinnan jälkeen.
Uusiin B-segmentin autoihin perehtyminen alkoi perusteellisella taustaselvityksellä. Tietolähteenäni oli lähes yksinomaan netti. On tunnettua, että jokainen suomalainen mies on autoasioiden objektiivinen asiantuntija, mutta päätin siitä huolimatta jättää työkavereiden ja tuttavien kommentit omaan minimaaliseen arvoonsa. Kahlasin lukemattoman määrän suomenkielisiä ja englanninkielisiä testejä ja vertailuja, ja vähitellen pystyin muodostamaan jonkinlaisen käsityksen tarjokkaista. Pidin myös silmäni auki kaduilla ja teillä liikkuessani ja katselin B-segmentin autoja sillä silmällä. Kadunvarsianalyysin perusteella mieleeni jäivät erityisesti Peugeot 206 kauneutensa ja Toyota Yaris muita pikkuisia korkeamman istuinkorkeutensa vuoksi.
Perusteellisen nettiselailun jälkeen oli aika siirtyä autoliikkeisiin. Tässä pisteessä etukäteissuosikkini oli Toyta Yaris, ja kakkosena siinsi mielessä Opel Corsa. Seuraava joukkue sisälsi Renault Clion ja Peugeot 206:n. Varasijoilla olivat Fiat Punto ja Ford Fiesta. No, kuinkas sitten kävikään…
Toyota Yaris
Tämä koeajo on tehty vuonna 2005.
Ensimmäinen havainto Toyota Yariksesta (lausutaan “Tojota Jaris”) oli, että kuljettajan paikalle istuutuminen oli vaivatonta. Istuin oli korkealla ja ratti pieni. Vaikka koeajomalli oli neliovinen, ei ovikaan tuntunut liian kapealta. Oven sulkemisen jälkeen havaitsin, että leveyssuunnassa tilat riittivät minulle nippa nappa: oikealla puolella ei mikään ottanut pohkeeseen tai reiteen kiinni, mutta vasemmalla puolella sähköikkunattomassa mallissa ikkunakampi ja sähköikkunallisessa mallissa ikkunoiden säätimet ottivat hiukan jalkaan kiinni. Tämä oli yllätys, sillä ulkoa auto vaikutti leveämmältä kuin sisältä. Pääntilaa oli mainiosti, ja pituussuunnassakin kaikki oli kunnossa, kun penkki oli laitettu takimmaiseen asentoonsa. Sisustuksessa oli futuristista ilmettä ja ilmeisesti peilitekniikalla toteutettu digitaalinen mittaristo oli hieno. Sen käyttökelpoisuutta arkiajossa on tosin vaikea etukäteen arvioida.
Ajettaessa huomasin heti, että vaihteiston tuntuma oli erittäin tarkka ja napakka, todellinen unelmavaihteisto, paljon parempi kuin esim. uudehkossa Mersussa, jota kerran sain kokeilla. Vaihteet vaihtuivat naps-naps-naps. Kuljettajan penkin sivuttaistuki ei tuntunut kummoiselta, mikä tosin saattoi johtua siitä, että osa hoikasta oikeasta pakarastani oli tyhjän päällä. Kääntösäde oli huikaisevan pieni, ja meinasinkin unohtua parkkipaikalle autoa pyörittelemään. Kun tie leveni ja nopeusrajoitukset nousivat, tuli esiin hienoinen nypytys ja aavistuksenomainen rauhattomuus. Mutta muuten auto vaikutti suuntavakaalta jopa moottoritievauhdissa. Melutaso nousi moottoritiellä, mutta ei kohtuuttomasti.
Koeajo antoi samansuuntaisen kuvan Yariksesta kuin oli syntynyt netinkin perusteella. Kaiken kaikkiaan hauska auto, ja jätti pirteän ja varman vaikutelman. Koeajoauton 1,3-litrainen moottori oli pirteä ja tarjosi kiihtyvyyttä enemmän kuin tarpeeksi. Ohjaus oli tarkka ja kevyt. Lisämainintana vielä, että Yaris on luokkansa turvallisimpia ja vähävikaisimpia autoja. Yariksen ilmastointilaiteen teho jäi testaamatta, sillä sellaista ei koeajomallissa ollut. Myyjä ilmoitti haluamani kaltaisen mallin toimitusajaksi noin kolme kuukautta. Jos olisin ollut ostamassa autoa Helsingin keskustassa ajamista varten, olisin luultavasti ottanut Yariksen saman tien. Tilojen suhteen Yaris oli pieni pettymys: vaikka kuljettajan paikalle siirtyminen oli helppoa, tilat olivat vähän kapeat, ja tavaratila nimellinen.
Peugeot 206
Tämä koeajo on tehty vuonna 2005.
Tunnustan, että ennen tarkempaa tutustumista Peugeot 206 ei ollut etukäteisrankingini kärjessä. Tunnelma ei noussut, kun yritin sulloutua autoon sisään. Se tuntui aluksi vaikealta kun oikean jalan saaminen ratin toiselle puolelle ja pään saaminen oviaukosta sisään palautti mieleen koulun jumppatunnit. Onneksi maltoin mieleni ja tarkistin penkin säädöt: laskemalla istuin alimpaan asentoonsa ja siirtämällä sitä hiukan taaksepäin ei autoon laskeutuminen ja siitä nouseminen ollut enää vaikeaa. Penkin pituussäätöön jäi vielä varaakin monta pykälää. Pääkin sopi oviaukosta jo suoraan sisään. Mikä jäi vielä vaivaamaan, oli se, että säätämisen jälkeen istuimen selkänojan pystypinta jäi ovipilarin katveeseen, mikä aiheutti vielä harmia autoon istuutumisessa. Oletin, että tämä johtuu viisiovisen koeajoauton pienistä etuovista eikä olisi ongelma, kun kuitenkin haluaisin kolmiovisen.
Kun koeajolenkki oli edennyt autoliikkeen pihalta kaduille ja teille, tein kuljettajan tiloista uuden arvion. Tilat olivat itse asiassa mainiot, ja leveyssuunnassa minullekin riittävät Jalat eivät olleet kiinni ovessa, vaihdekepissä, ratissa eivätkä missään muussakaan. Moottorissa oli samanlaista pirteyttä kuin aikoinaan 1979-mallisessa Datsun 120 AF II:ssa ja samanlaista pikkusportin henkeä kuin myöhemmin Peugeot 205:ssa. Kaksnollavitosesta muistutti myös vaihteiston tuntuma: se oli epämääräinen, kuin toisesta maailmasta Yarikseen verrattuna. No, se ei käytännössä haitannut vaihtamista, vaan pykälä meni aina päälle ja vielä oikea pykälä. Ei ollut siis kyse 1970-luvun itäautojen aikaisesta arvonnasta: ”hyvää iltaa, aloitetaan vaihtaminen, arvotaan ensimmäinen vaihde”. Polkimet olivat aika lähellä toisiaan, ja muutaman kerran kaasua painaessa painoin samalla myös jarrua. Jossakin englanninkielisessä testissä oli arvosteltu sisustusmateriaaleja halvan oloisiksi, mutta minä en sellaista tunnetta kokenut. Ilmastointi oli sanalla sanoen ihana ja hellepäivänäkään säädintä ei tarvinnut pitää kylmimmässä asennossa. Muutama kovempi kiihdytys kertoi, että 1,4-litraisessa riittää puhtia. Koeajon aikana syntyi vaikutelma, että vaihtamistarve olisi pienempi kuin Yariksessa, mutta en tiedä, oliko näin myös todellisuudessa. Moottoritienopeudessa melutaso kasvoi epämiellyttäväksi, ollen pääosin rengasmelua. Jos olisin yrittänyt keskustella, olisi pitänyt huutaa.
Ennen kierrosta en ollut pitänyt Peugeot 206:a vahvimpana ehdokkaana, mutta autoon tutustumisen ja koeajon jälkeen sen pisteet kasvoivat. Maantiekäytökseltään Pösö muistutti segmenttiä suuremman Golfin käytöstä, jolla olen jonkin verran ajellut. Pösön tavaratila oli kooltaan sellainen, että sitä voi kutsua tavaratilaksi. Sinne mahtuu muutakin kuin salkku pystyasentoon. Pösöön tarjottiin oivallinen varustepaketti edullisesti. Suurin yllätys oli lopulta se, että juuri haluamani kaltainen ja värinen Pösö löytyisi vain kahden viikon toimitusajalla.
Renault Clio
Tämä autoon tutustuminen on tehty vuonna 2005.
Renault Clio oli päiväunieni kohde. Nettivertailujen ja kestotestien mukaan Clio oli laadukas, vaivaton, hiljainen ja mukava. Jostain syystä siitä ei kuitenkaan tullut Suomessa erityisen suosittu. Tapasin Clion lähemmin autoliikkeen hallissa, ja haaveilin jo koeajosta. Valitettavasti kuskin pukille istuutuminen ja oven sulkeminen puhui korutonta kieltään kuljettajan tiloista leveyssuunnassa: vasen reiteni lepäsi koko pituudeltaan ovessa kiinni ja vasen hartia oli lähes kiinni ikkunassa. Ei hyvä. Sivuturvatyynystä, joka Cliossa on vakiona, ei olisi mitään hyötyä, koska se ei varmaan edes pystyisi pullistumaan esiin istuimen sivusta. Valitettavasti Clio putosi ensi-istumalta poissa laskuista leveyssuunnan tilanpuutteen vuoksi. Filosofiallisesti Clio olisi sijoittunut johonkin Yariksen ja Peugeot 206:n välimaastoon: Yaris on puhtaammin kaupunkiauto ja Peugeot 206 ison auton pienennetty painos.
Pohdintaa ja ratkaisu
Muista B-segmentin autoista Opel Corsa tuntui kiinnostavalta. Se on Motivan sivujen mukaan yksi pieniruokaisimmista autoista ja sitä on kehuttu ajo-ominaisuuksiltaan hyvin tasaiseksi. Corsan kohtaloksi koitui minun kohdallani sekä karvalakkimainen ulkonäkö että se, että kyseistä autoa ei ollutkaan koeajettavana liikkeessä, jossa olisin sen odottanut olevan. Näin kuitenkin uuden mallisen Corsan parkkipaikalla, ja kierrellessäni sen ympäri se oli minun mielestäni vaatimattoman ja arkisen näköinen. Vaikutelma oli samakaltainen kuin ensimmäisen sukupolven Astrassa, josta en pitänyt.
Fiat Puntosta minulla oli ennestään kokemusta, koska olen muutaman kerran vuokrannut sellaisen. Näpsäkkä auto, mutta sen verran karvalakkimainen, että en nyt pitänyt sitä varteenotettavana. Nissan Micra jäi pois laskuista puhtaasti tunnesyistä. Ford Fiesta asettui testien mukaan polttoaineen kulutukseltaan selväsi ylemmäksi kuin kilpailijansa, ja karsiutui siksi pois joukosta. Citroenin pieniä malleja en edes ehtinyt ajatella.
Todennäköisesti Linkola on oikeassa. Maapallo tuhoutuu kerskakulutuksen ja fossiilisten polttoaineiden käryttämisen vuoksi ja minä mätänen helvetissä. Mutta kuolenpa ainakin onnellisena leijona keulassa ja tiikeri tankissa, sillä valitsin Peugeot 206:n.
Mainittakoon vielä, että sain kaikissa autoliikkeissä asiallista ja asiantuntevaa palvelua.