Eurooppa

Eurooppa on monessa mielessä ainutlaatuinen maanosa. Euroopassa on pinta-alaan nähden enemmän teollisuutta ja maataloutta kuin muissa maanosissa. Erikoisluonne heijastuu ympäristöongelmiin: vedet ja ilma ovat saastuneet, biotoopit vaurioituneet, liikenne kasvanut valtavaksi ja jätevuoret peittävät alleen suuria alueita. Eurooppa on myös kärjessä ympäristöongelmien ratkaisijana.

Hyvinvointi on lisääntynyt Euroopassa toisen maailmansodan jälkeen. Kaikki eivät kuitenkaan ole rikkaita vauraassakaan maassa. Kulutuksen kasvu on Euroopan länsiosien tärkein ympäristöongelma. Loppujen lopuksi ympäristö sanelee rajat vapaudelle. Vain pieni osa ihmiskunnasta voi elää ympäristöstä piittaamatta. Euroopassa kulutuksen riemu tukehtuu ensiksi jätteisiin.

Euroopassa ei ole kyetty hallitsemaan liikenteen kasvua ja sen seurauksia. Liikennejärjestelmää pidetään edellytyksenä taloudelliselle kasvulle. Yksityisautoilu on näennäisesti ylivoimainen liikennemuoto. Sen suoma vapaus on kuitenkin muuttumassa rasitteeksi. Joka päivä miljoonat Eurooppalaiset juuttuvat liikenneruuhkiin. Pysäköintitilasta on puutetta. Henkilöautoliikenne tarjoaa etua vain matkustajalle itselleen. Ympäristö, lähistön asukkaat ja kevyt liikenne joutuu kärsimään. Kaikesta huolimatta maantiekuljetusten osuus kasvaa!

Kasvusuuntausta pidetään niin itsestään selvänä, ettei sitä juurikaan aseteta kyseenalaiseksi. Tierakentamisen painopiste on yhä enemmän kaupunkien lähistöillä syrjien maaseutua.

Asukkaat pakenevat kaupunkien keskustoista korkeiden asumiskustannusten vuoksi. Ihmiset hakeutuvat lähiöihin, joissa taas ei ole työpaikkoja. Liikkumisongelma ratkaistaan hankkimalla auto, ei siis huvin vuoksi vaan pakosta.

Keski-Euroopassa maantiekuljetusten aiheuttama läpikulkuliikenne on suuri ongelma.

Euroopan entisissä suunnitelmatalousmaissa autoon liittyy suuri statusarvo ja niissä odotetaan suurta autoilun ja liikenneongelmien kasvua.

Yleisesti missään ei pidetä autojen kokonaismäärän supistamista realistisena tavoitteena, vaan keskitytään lieventämään haittoja.

Joukkoliikenteen kehittäminen polkee usein paikallaan ja sen suunnittelu on jäykkää ja keskusjohtoista.

Vaikuttaa väistämättömältä alkaa rajoittaa autoilun määrää hankaloittamalla sitä. Euroopan liikennepolitiikassa käytetäänkin sekä keppiä että porkkanaa. Keinoja on monia.

Liikenteen osuus teollisuusmaiden energiankulutuksesta on noin 30%, ja se koostuu lähes pelkästään öljytuotteista.

Liikenteen kasvu lisää rajusti sen aiheuttamia ympäristöhaittoja. Tiukat pakokaasunormit tilanne paranee joidenkin päästöjen osalta. Yhteiskunta- ja talousmekanismit, jotka lisäävät liikennettä, tuntuvat vaan voimistuvan.

Turismin luonne muuttuu pois aurinkorannoilta kaupunkimatkailuun ja “anti- ja seikkailuturismiin”. Suomessa antiturismi voi vahingoittaa koskematonta luontoamme.

Euroopassa lounaistuulet ovat vallitsevia ja kuljettavat itäisiin ja pohjoisiin maihin saasteita. Etelä-Norja vastaanottaa Iso-Britannian päästöjä.

Vedet kuljettavat jätteitä siten, että alajuoksuilla ja suistoissa kärsitään niistä eniten.

Saasteet leviävät vähitellen kaikkien maiden keuhkoihin, sijainnista riippumatta. Ensimmäisen kansainvälinen ympäristösopimukset solmittiin 1930-luvulla. Sen jälkeen on laadittu useita sopimuksia. Taistelu ilman rikkiä vastaan on tuonut tuloksia. Typen oksidit ovat osoittautuneet vaikeammiksi. Yleisesti kansainväliset asiakirjat ovat osoittautuneet kankeiksi, puutteellisiksi ja kaavamaisiksi. Taloudellisesti suurin hyöty saadaan suojelusta silloin, kun se keskitetään pahimpiin lähteisiin, jopa ulkomaille.

Ympäristön seuraamiseen tarvittava järjestelmä toimii hyvin vain joissain teollisuusmaissa. Erityisesti se puuttuu ent. SEV-maista. Tällainen järjestelmä on ympäristönsuojelun onnistumisen ehto.

Euroopan maaperä on vaarassa. Krooninen ylituotanto rasittaa Länsi-Eurooppaa, ja sitä pidetään yllä energian tuonnilla. Omavaraisuus on näennäistä. Itä-Euroopassa tehottomuus ja kemikaalien liikakäyttö ovat ongelmia.

Eurooppa on maapallon voimaperäisimmin viljeltyjä alueita. Se on kehittynyt tekniikan kehityksen tahdissa.

Tehomaatalous kuluttaa paljon energiaa, lannoitteita, torjunta-aineita ja vettä. Tämä on voimistuva piirre.

Yhteiskunta on kautta historian ollut riippuvainen maataloudesta. Maanviljelijöistä on tullut osa valtakoneistoa. Protektionismi suojelee maanviljelyä vaikka itse asiassa se ei ole omavaraista, jos energian tuonti loppuu. Elävän maaseudun suojeleminen on hyvin kallista ja silti tehotonta ihmisten muuttaessa sieltä pois.

Maatalous vie paljon tilaa. Maataloudesta on tullut suurin vesien ravinnekuormittaja. Se levittää paljon vieraita kemikaaleja ympäristöön. Maatalous on myös merkittävä ilman saastuttajakin. Maanviljelyn muuttuminen uhkaa kasvi- ja eläinlajeja.

Nykyinen maataloustuki kannustaa voimaperäiseen viljelyyn ja ympäristön kuormittamiseen, aiheutuu eroosiota, happamoitumista, rehevöitymistä ja nitraattien ja torjunta-aineiden kertymistä elintarvikkeisiin ja pohjavesiin.

Kaikkialla missä lannan tuotanto ylittää käsittelykyvyn, typpi on ongelma. Veteen päässyt typpi rehevöittää vesistöjä. Ilmaan pääsee ammoniakkia, joka vaurioittaa kasveja.

Voimakas lannoitus levittää kadmiumia.

Torjunta-aineet ovat saastuttaneet maata, vettä ja elintarvikkeita esim. ent. Neuvostoliitossa.

Euroopassa maatalous on yhtä laaja ja vaikea poliittinen ongelma kuin autoilukin. Teollisuuden päästöt on saatu osittain kuriin, mutta ei maatalouden.

Yhtenä ratkaisumallina on sadosta riippumaton suora tulotuki. Tämä kyllä tekisi maaseudusta kotiseutumuseon.

Länsi-Euroopassa viljelijät ovat melko valveutuneita ja pystyvät vaikuttamaan saastumiseen.

Maatalous muokkaa myös maata ja maisemaa.

Maan tiivistäminen raskailla koneilla ja orgaanisten kuohkeuttavien lannoitteiden puute tiivistää maata jolloin eroosio kiihtyy. Euroopan pahimmat eroosioalueet sijaitsevat rinnemailla.

Keinokastelu on tuhonnut laajoja maa-alueita. Vettä on usein tuhlattu koska siitä ei ole tarvinnut maksaa todellista hintaa.

Tehomaataloutta ei pidetä enää ekologisesti kestävänä. Mm. Brundtlandin komissio kritisoin voimakkaasti tehomaataloutta. Uusia viljelytapoja (esim. biodynaaminen viljely) on kehitetty. Valtioiden sääntely on kehittymässä hitaasti ekologisesti kestävää viljelyä tukemaan, liian hitaasti.

Savupiippu, joka ennen oli edistyksen symboli on nykyään taantumuksen merkki. Sen todellinen merkitys ympäristön tuhoajana on kuitenkin Keski- ja Länsi-Euroopassa koko ajan vähentynyt.

Teollisuus pilaa kehityksestä huolimatta merkittävästi ympäristöä. Teollisuuden päästöt ovat pistekuormituksia ja niitä on helppo seurata ja saada kuriin. Hajakuormituksen vähentäminen on paljon hankalampaa. Maatalouden ja kulutustavaroiden aiheuttama kulutus on lähes hallitsematonta. Hajakuormituksesta on tulossa teollisuusyhteiskunnan suurin haaste

Osa teollisuudesta ovat toisia suurempia saastuttajia. Näitä ovat kaivos- ja metalliteollisuus, paperiteollisuus, petrokemian teollisuus, kemian perusteollisuus ja elintarviketeollisuus. Nämä alat ovat kuitenkin tehneet eniten työtä vähentääkseen päästöjään.

Teollisuuden päästöt ovat vähentyneet ja tuotanto lisääntynyt. Teollisuuden osuus energiankulutuksesta on vähentynyt. Palvelusektori kasvaa ja kuluttaa yhä enemmän.

Entisissä suunnitelmatalousmaissa tilanne on toinen. Siellä energian ja raaka-aineiden tuhlaus on vain kiihtynyt. Ekologinen liike oli osasyynä suunnitelmatalouksien romahdukseen.

Energian ja raaka-aineiden hyväksikäyttö on siis tehostunut Länsi-Euroopassa. Eurooppa on riippuvainen tuontienergiasta. Talous on haavoittuvainen esim. öljyn hinnan noustessa.

Euroopassa käytetään energiantuotantoon kivihiiltä ja sitäkin saastuttavampaa ruskohiiltä. Itäeurooppalainen tehottomuus yhdessä näiden kanssa aiheuttaa pahoja rikkipäästöjä.

Euroopan sähköstä puolet tuotetaan fossiilisilla polttoaineilla ja muita suuria ovat ydinvoima ja vesivoima. Nämä kaikki ovat kuitenkin vastatuulessa. Jopa valmiiksi rakennettuja käyttämättömiä ydinvoimaloita on suljettu. Uusiutuvien energianlähteiden merkitys on vähäinen, suurimpana esteenä on hinta. Ne ovat pitkälti uusia energiamuotoja ja niiden kehittämiseen tulisi sijoitta rahaa. Kysytään: ehtiikö uudistuvilla energiamuodoilla tuotettu sähkö halventua niin, että se voi kilpailla uusiutumattomien kanssa, ennenkuin ympäristövahingot käyvät liian kalliiksi.

Tavanomaisille energialähteille ollaan asettamassa ympäristöveroja monissa Euroopan maissa.

Euroopan teollisuusmaita voitaisiin yhtä hyvin kutsua teollisuusjätemaiksi. Vain murto-osa jätteestä on erikoiskäsittelyä vaativaa ongelmajätettä. Jätteistä pyritään pääsemään eroon eri tavoin: viemällä ne kaatopaikoille, polttamalla ja kierrättämällä. Nämä eivät kuitenkaan tarjoa pysyviä ratkaisuja. Euroopassa pyritäänkin hillitsemään jätteiden syntyä.

Teollisuusjätteiden valvonta on helpohkoa, koska niiden syntypaikka tunnetaan. Kansalaisten kulutus on suurempi ongelma. Eräs tavoite onkin kerätä jätevirrat yhteen, että niitä olisi helpompi hallita.

Jätteiden vieminen kaatopaikalle ei ole kestävä ratkaisu tiheässä Euroopassa, eikä muuallakaan. Kaatopaikat vievät tilaa ja ne ovat muutenkin vastatuulessa. Suomessa kaatopaikkoja on ollut runsaasti.

Eräs tapa jätteiden hävittämiseksi on polttaminen. Se kutistaa tilavuuden murto-osaan. Mahdollinen jalostusarvo menetetään. Teollisuudessa jäte on merkittävä energianlähde. Suomessa metsäteollisuuden jätepolton ansiosta 13% energiastamme saadaan jätteistä.

Jätteitä on dumpattu mereen. Iso-Britannia harrastaa tätä eniten. Jätteiden polttaminen merellä on yksi dumppausmuoto. Tästä ollaan luopumassa.

Jätteiden polttaminen kohtaa vastustusta kaikkialla. Siinä vapautuu monia haitallisia aineita, kuten raskasmetalleja. Polttomenetelmät ovat kalliita. Polttojäte on kuitenkin sijoitettava kaatopaikalle. Polttolaitosten rakentaminen vie edellytyksiä järkevämmältä jätehuoltomenettelyltä.

Jätteiden vähentäminen teollisuusmaissa ei ole ollut erityisen tuloksekasta. Vain Japani ja Saksa ovat pystyneet vähentämään jätteiden kertymiä.

Tuotteiden välitön uudelleenkäyttö säästää raaka-aineita että energiaa. Pakkaukset tulisi voida käyttää sellaisinaan uudestaan.

Raaka-aineen kierrätys voi säästää sekä raaka-ainetta että energiaa. Välitön uudelleenkäyttö ei ole aina mahdollista (paperijäte).

Tehokkaan kierrätyksen edellytyksenä on, että jätteet lajitellaan jo niiden syntypaikalla.

Eloperäinen jäte voidaan kompostoida.

Kierrätyskelpoiset tavarat voidaan vaihtaa, lahjoittaa tai korjata.

Tarvitaan sekä myönteistä kansalaisasennetta että hyötykäytön tekemistä helpoksi ja taloudelliseksi. Tekniikan puute ei ole ongelma.

Viemäri yms. orgaanisen lietteen kompostointiin liittyy se ongelma, että se sisältää usein raskasmetalleja.

Muovin uusiokäyttöä vaikeuttaa se, että eri muovilajit tulisi olla helposti toisistaan erotettavissa.

Monissa Euroopan kaupungeissa on lähdetty toden teolla ratkaisemaan kierrätyksen ongelmia.

EU-normit varmistavat sen, että jätteitä ei viedä halpoihin maihin ja siten kierretä kustannuksia. Jätehuolto on EU:n ympäristönsuojelun lähivuosien painoalue. Suomen oma lainsäädäntö on ollut osittain puutteellista. Kaatopaikkojen palvelut ovat olleet alihinnoiteltuja.

Suurin osa ongelmajätteistä on öljyä. Muita ovat liuotteet, syövyttävät aineet, lääkkeet, PCB, fenolit, torjunta- ja kyllästysaineet, raskasmetallit sekä radioaktiiviset aineet.

Ongelmajätteiden tekeminen vaarattomaksi maksaa paljon, jonka vuoksi niitä joskus varastoidaan määräämättömäksi ajaksi, upotetaan meriin tai viedään maasta. Monet ongelmajätteet vaativat tarkasti räätälöityjä käsittelymenetelmiä. Euroopasta jätteitä on viety mm. Afrikkaan. Onkin laadittu sopimus (Baselin sopimus), joka määrää, että ongelmajätteitä on tuotettava mahd.vähän ja ne on käsiteltävä lähellä syntypaikkaa. Suomi on allekirjoittanut tämän sopimuksen.

Ydinvoimalaitosten säteilevä jäte voidaan luokitella vähäaktiivisiin, keskiaktiivisiin ja runsasaktiivisiin jätteisiin. Runsasaktiivista jätettä ovat käytetty ydinpolttoaine ja sitä ympäröivät metallisauvat. Keskiaktiivinen jäte koostuu monista vähemmän säteilevistä osista, joiden käsittely vaatii kuitenkin suojatoimia. Vähäaktiivista jätettä syntyy paljon, mutta sitä voidaan käsitellä ilman erityisiä suojavarusteita.

Ydinvoimateollisuuden suurin ongelma on käytetty polttoaine. Se säilyy aktiivisena kauan. Se ehkä tullaan hautaamaan maan alle. Käytännössä sitä ei ole vielä loppusijoitettu mitenkään.

Ilma on tehokkain saasteiden kulkeutumistie. Joka kolkkaan Euroopassa leviää happamoittavia, rehevöittäviä, myrkyllisiä ja radioaktiivisia aineita.

Tropopaussin alapuolella pysyvä saaste aiheuttaa lähinnä vain alueellisia tai paikallisia ongelmia. Sen yläpuolelle kohoava jäte sen sijaan leviää mahdollisesti koko maapallolle.

Eurooppalaisten keuhkoja koetellaan pahiten käänteisen lämpötilakerrostuneisuuden eli inversion aikana. Maanpinnan lähellä on kylmää ilmaa ja ylempänä lämmintä. Se toimii kantena, joka estää saasteiden kohoamisen, sekoittumisen ja laimenemisen. Syntyy usein savusumua. Sitä on kahta tyyppiä.

Hiili ja öljy sisältävät aina jonkin verran rikkiä. Niiden palaessa syntyy rikkidioksidia, joka heikentää terveyttä, tappaa metsiä, happamoittaa maaperää ja vesistöjä sekä syövyttää materiaaleja.

Ruskohiili on kivihiiltäkin pahempaa. Turpeessakin on rikkiä, sen sijaan maakaasussa ei.

Euroopassa on taistelu rikkipäästöjä vastaan melko menestyksellisesti. Poisto aiheuttaa kipsi- ja muita kalsiumjätteitä, joista tulee kasvava ongelma. Voimaloiden savukaasuista erotetaan myös tuhkaa.

Rikkipäästöjen vähentämisestä huolimatta rikki on edelleen merkittävä ympäristöuhka. Sitä leviää kuiva- ja märkälaskeumana (märkälaskeumassa mm. rikkihappona). Molempia tulisi mitata. Vuorenharjanteen puut ovat erityisen alttiita molemmille.

Typpi on rikkiä hankalampi ongelma, sillä typen oksideja syntyy aina palamisen yhteydessä, kasvaen aina lämpötilan ja ilmansaannin kasvaessa. Typen oksideja syntyy palamisilman typestä riippumatta poltettavan aineen typpipitoisuudesta. Ilman kosteudessa syntyy herkästi typpihappoa. Vesipisaroiden typpi- ja rikkihappoa sanotaan happosateeksi.

Toisin kuin rikki, typpi on tärkeä kasviravinne. Sekä maaperä että vedet rehevöityvät.

Typen vähentäminen olisi järkevintä toteuttaa varustamalla polttolaitokset alun alkaen low-NOx -tekniikalla. Savukaasuista sen puhdistaminen on 10 kertaa kalliimpaa. Joka tapauksessa typpi on rikkiä suurempi ongelma.

Toisin kuin rikki, typpi on peräisin pääaisassa hajakuormituslähteistä. Typpipäästöihin puuttuvat kansainväliset sopimukset eivät ole olleet merkittäviä.

Ilmassa leijuu monenlaisia kiinteitä hiukkasia. Äärimmäisen pienet hiukkaset ovat kiinteän ja kaasun rajamailla ja voivat muuttua edestakaisin.

Meren pärskeistä kulkeutuu ravinteita maahan jo luonnostaan.

Kaikkein keveimmät hiukkaset ovat niin keveitä, että ne voivat leijua ilmassa vuosikausia. Hieman suuremmat putoavat maahan lähellä päästölähdettä.

Myös epäorgaaninen aines voi kulkeutua pitkiä matkoja (hiekka).

Monet ihmisen toiminnat nostavat ilmaan pölyä ja hiukkasia. Nämä antropogeeniset hiukkaset ovat usein emäksisiä ja vähentävät laskeuman happamuutta.

Hiukkasten koolla on suuri merkitys ihmisen terveydelle. Keskikokoiset hiukkaset kulkeutuvat keuhkoihin helpoimmin. Monet sinänsä vaarattomat pölyhiukkaset keräävät vaarallisia aineita pinnalleen ja kuljettavat niitä keuhkoihin.

Yksinkertainen keino vähentää hiukkaspäästöjä on voimalaitosten savukaasujen suodattaminen tai kivihiilen pesu. Tämän usein jo käytössä olevan toimenpiteen jälkeen hiukkaspitoisuuksiin puuttuminen on jo paljon vaikeampaa.

Kaupungeissa liikenne nostaa eniten hiukkasia hengityskorkeudelle. Teille levitetään hiekkaa ja nastarenkaat kuluttavat pintaa. Osa on peräisin renkaiden kulumisesta. Kaikkein haitallisimpia ovat dieselmoottoreiden hiukkaspäästöt, sillä ne ovat mutageenisia ja karsinogeenisia. Helsingissä hiukkasraja-arvot ylittyvät.

Valokemiallisiksi hapettimiksi kutsutaan eräitä myrkyllisiä kaasuja. PAN ja vetyperoksidi ovat tällaisia, eniten on keskusteltu otsonista. Niitä syntyy suoraan ja välillisesti mm. autojen pakokaasuista. Auringon valo tekee typen oksideista otsonia.

Troposfäärin otsonipitoisuudet ovat kohonneet jatkuvasti. Kriittinen kuormitus ylittyy paikallisesti yhä useammin.

Otsoni vahingoittaa havunneulasten vahakerrosta ja tunkeutuu niiden sisään, samoin kuin lehtiin. Se vaurioittaa esim. viherhiukkasia. Se haurastaa kumia ja muita materiaaleja. Ihmiselle se aiheuttaa silmien kirvelyä ja hengitysteiden ongelmia. Troposfäärin otsoni kiihdyttää kasvihuoneilmiötä.

Hiilivedyt on suuri orgaanisten aineiden ryhmä. Niitä voi esiintyä kaikissa olomuodoissa.

Valtaosa ihmisen tuottamista hiilivetykaasuista on peräisin petrokemian teollisuudesta. Keveimmät ovat kaasuja (kuuluvat VOC-yhdisteisiin). Myös nestemäisistä, kuten bensiinistä, haihtuu ilmaan hiilivetyjä esim. tankatessa.

Myös varastoidusta kivihiilestä vapautuu jatkuvasti hiilivetyjä ilmaan.

Hiilivetyjen palaminen on käytännössä aina epätäydellistä, jolloin ne saattavat saada itseensä vieraita atomeja muodostaen myrkyllisiä aineita. Tähän auttaa lämpötilan nosto.

Hiilivetytutkimus on vasta alussa. Mm. Suomi on sitoutunut vähentämään hiilivetypäästöjään.

Pitkäikäiset orgaaniset myrkyt, kuten DDT ja PCB, kulkeutuvat kaikkialle, samoin metallit. Pitoisuudet ovat niin pieniä, että niitä on vaikea mitata suoraan ilmasta. Havunneulasten vaha on hyvä tutkimuskohde. Metalleja mitataan sammalista ja jäkälistä sekä vesien pohjakerroksista. Lyijykuormitus on vähentynyt. Elohopeamäärien pelätään lisääntyvän, jos hiililämmitystä ja jätteiden polttoa lisätään. Happamoituminen lisää kierrossa olevan elohopean määrää. Kadmiumpäästöjen suurimpia aiheuttajia ovat kaivosteollisuus. Tulevaisuuden Euroopassa valittavat polttoaineet ja menetelmät vaikuttavat ratkaisevasti kehitykseen.

Tshernobylin onnettomuus on merkittävin säteilypiikin aiheuttaja Euroopassa. Siitä riippuen, miten tuulet puhalsivat ja sateita sattui, säteilymäärät vaihtelivat voimakkaasti. Onnettomuus tulee aiheuttamaan synnynnäistä epämuodostumista ja leukemiaa.

Euroopan metsäpinta-ala on kasvamassa, kuten myös metsien sisältämä puumäärä. Samanaikaisesti metsämaa happanee. Ekosysteemit reagoivat muutoksiin niin hitaasti, että vaikka saastuttamien loppuisi, kestäisi vuosikymmeniä, ennenkuin metsämaa palautuisi ennalleen.

Happamoitumista on pidetty Euroopan metsien suurimpana uhkana, ja sen torjuntaan uhrataan enemmän varoja kuin mikään muun ympäristöongelman ratkaisemiseen.

Happamoitumisella tarkoitetaan sitä, että luonnon kyky vastustaa hapanta laskeumaa heikkenee. Se on eri asia kuin happamuus. Happamuuden määrää H+ -ionien määrä.

Kallioperä, maa tai vesi voivat tehdä vaarattomaksi happaman laskeuman. Tätä nimitetään puskurikyvyksi. Kalkkikivi on tehokas neutralisoija, graniitti taas huono.

Humus, kasvillisuus yms. pystyvät neutraloimaan laskeumaa.

Osa ilmansaasteista on emäksisiä.

Happamoituminen ei riipu pelkästään happaman laskeuman suuruudesta. Yhtä tärkeä on maaperän tai vesistön puskurikyky. Tämä vaihtelee huomattavasti. Suomi on kallioperänsä ja ohuen maakerroksensa ansiosta happamoitumisherkkä maa.

Happamoitumiselle herkimmät alueet sijaitsevat Pohjois-Euroopassa mutta riski on kuitenkin suurin Keski-Euroopassa, koska siellä laskeuma on happaminta.

Tulevaisuudessa happamoitumisen uskotaan yhä kasvavan.

Euroopan metsäala on kasvanut mutta koko maailman pienentynyt.

Uusmetsä ei ole monipuolinen biotooppi. Ne ovat monokulttuureja. Euroopan metsäalan kasvaessa metsät voivat huonosti. Puun terveyden mittana käytetty harsuuntuminen osoittaa tämän. Vaurioluokituksesta riippuu, miltä euroopan metsätilanne näyttää. Kaikissa Euroopan maissa puiden latvukset ovat menettäneet neulasiaan. Ilmansaasteet ovat tärkein syy.

Miksi metsät voivat pahoin? Alunperin metsiä tuhoutui vain saastepisteiden lähellä. Nykyisin metsät kärsivät kaukanakin. Metsä on niin monimutkainen ekosysteemi, että mikään teoria ei riitä yksin selittämään uusia tuhoja. Happamoitumisteorian mukaan alumiini liukenee ja vahingoittaa juuria. Ravinteet liukenevat ja huuhtoutuvat pois. Symbioosisienet kuolevat. Kaasuteorian mukaan kuolemat ovat suora seuraus ilmansaasteista. Typpikyllästysteorian mukaan kasvu on kiihtynyt typen lisääntymisen seurauksena mutta typpikyllästysrajaa ollaan saavuttamassa (ei Suomessa). Ravinnemuutos sotkee ekosysteemin. Eri teoriat yhdistetään monistressiteoriaksi, jonka mukaan puut sairastavat “aidsia” ja kuolevat lopulta kylmyyteen tms.

Euroopan vesiä piinaavista ongelmista rehevöityminen on visaisin. Liika typpi rehevöittää pintavesiä ja saastuttaa hitaasti pohjavesiä. Myös myrkyt vaivaavat vesistöjä, mutta tähän on pystytty pureutumaan paremmin.

Rehevöityminen oli aluksi järvien ja jokien ongelma. Näissä vesissä rehevöityminen onkin kiihtynyt kaiken aikaa. Monet Euroopan kaupungit ovat kehittyneet jokien varsille. Puola on pahimpia esimerkkimaita jokien saastumisesta. Länsi-Euroopan joet ovat jonkin verran toipuneet viime vuosina, koska jätevesien puhdistus on tehostunut.

Typpikuormitus uhkaa saastuttaa pohjavedet monella alueella Euroopassa. Myös Suomessa nitraatit ovat leviämässä juomaveteemme. Erityisen vaarallisia nitraatit ovat imeväisille. Pohjaveden nitraattipitoisuudet kohoavat hitaasti kaikilla tehokkaasti viljellyillä maatalousseuduilla, kun lannoitteiden typpi tihkuu maakerrosten läpi. Mitä paksumpi maakerros sitä hitaammin vaikutus leviää pohjavesiin. Monilla paikoilla siinä vaiheessa kun nitraattipitoisuudet nousevat, on myöhäistä enää tehdä mitään. Torjunta-aineet vajoavat samalla tavoin.

Rehevöityminen uhkaa myös rannikkoja ja meriä. Joet ovat kuljettaneet jätteitä meriin vuosikymmeniä. On myös havaittu, että ilmastakin laskeutuu mereen sekä ravinteita että myrkkyjä, kuten metalleja, PCBtä ja DDTtä. Pohjanmeri saa nykyään arviolta nelinkertaisesti typpeä ja seitsenkertaisesti fosforia verrattuna teollisuutta edeltäneeseen aikaan. Meriveden laatu on huonoin rannikoilla ja jokisuistoissa. Myös metallit, torjunta-aineet ja kestävät orgaaniset myrkyt saastuttavat Pohjanmerta. Pohjanmeri ei pysty toimimaan yhtä aikaa öljylähteenä, kuljetusväylänä, kala-apajana, virkistysalueena ja viemärinä. Pohjanmerta suojaavat muutaman suppean sopimuksen lisäksi kaksi kansainvälistä sopimusta. Pohjanmeren onneksi Golfvirta huuhtelee sitä. Tilanne on paljon pahempi Itämerellä ja muilla suljetuilla merialueilla.

Välimeren kuormitus on samantapaista kuin Pohjanmeren. Se on kuitenkin tärkeämpi laivaväylä ja laivojen pienpäästöt ovat suuri ongelma.

Mustallamerellä on hapettomia pohja-alueita. Sen kokonaistila on paljon pahempi kuin Itämeren.

Eläin- ja kasvilajien häviäminen kertoo suuresta ympäristömuutoksesta. Talouselämän tuotantovaatimuksia on asetettu luonnollekin. Tehokkuus vähentää biotooppeja sekä niissä elävien eliöiden määrää ja myös lajien sisäistä muuntelua. Tehokasta lääkettä köyhtymiseen ei ole löydetty.

Biologista monimuotoisuutta ei voida mitata tarkkaan.

Savukaasupäästöjen aiheuttamat happamoittavat tai rehevöittävät laskeumat heikentävät tai muuttavat maaperän ja vesistöjen ekosysteemejä. Tietyt orgaaniset myrkyt ja metallit rikastuvat ravintoketjuissa. Ensimmäiset merkit on nähtävissä indikaattorilajeissa.

On todettu, että lajeja ei ensi sijassa uhkaa kemiallinen saaste vaan ympäristön arkipäiväinen muokkaaminen: maa- ja metsätalouden tapojen ja maankäytön muutokset, kosteikkojen kuivatus ja laajeneva yhteiskunnallinen infrastruktuuri.

Aiemmin petoeläinten tappamisesta maksettiin tapporahaa. Nyttemmin riistakantoja hoidetaan aktiivisesti ja metsästys paikkaa puuttuvien petojen tehtävän.

Ympäristön arkipäiväinen muuttuminen on niin tavallista, että se ei kiinnosta kansalaisia tai tiedotusvälineitä. Syyllistäkään ei voida osoittaa, vika on ihmisten elämäntavassa.

Kosteikot ovat erityisen arvokkaita kasveille ja eläimille. Matalat rannikot ja muut “veden vaivaamat” maat ovat kalojen lastentarhoja jne. Soita, rantoja ja muita kosteikkoja “parannetaan” kuivattamalla ja täyttämällä niitä. Kosteikkojen uhanalaisuus on virallisesti tunnustettu jo vuonna 1971. Kosteikkojen kokonaismäärä vähenee edelleen.

Isojen petoeläinten kohtalo kertoo siitä, kuinka paljon ihminen on hävittänyt erämaita ja muuttanut ympäristöään. Se kertoo myös siitä, että skandinaavisessa ja germaanisessa kulttuurissa on petoeläinviha ollut voimakkainta.

Monissa Itä-Euroopan maissa nisäkkäiden monimuotoisuus on suurempi paljolti tahattomasti taloudellisen toiminnan vähyyden vuoksi. Kuinka käy tulevaisuudessa?

Lajeja uhkaavat käytännössä yhtä aikaa useat muutokset, niin mekaaniset kuin kemiallisetkin. Hyvinvoinnin kasvu Euroopassa tulee edelleen pahentamaan asiaa, eikä parannusta ole tiedossa. Ilmastomuutos tulee olemaan myös suuri uhka.

Eurooppa on matkalla kohti yhä suurempaa yhtenäisyyttä. Euroopan Yhdysvallat - houkutteleva mutta toisaalta pelottava.

Kaikki tavaroiden, pääomien ja ihmisten liikkumisen rajoitukset tullaan poistamaan. Ympäristön kehitys on kysymysmerkki. Vaikutukset tulevat olemaan varmaan sekä hyviä että huonoja.

Ympäristönsuojelukustannusten optimoiminen on helpompaa kun rahat voidaan aina sijoittaa päästöpaikalle.

Koko Eurooppaa koskevia ympäristöveroja voidaan määrätä, näin ei aiheudu epätasaista kilpailuetua.

Rajojen avautumisesta johtuva aineellisen kulutuksen kasvu tulee väistämättä vahingoittamaan ympäristöä.

Ympäristökysymyksiin on kiinnitetty yhdentymisneuvotteluissa melko vähän huomiota.

Kuorma-autoliikenteen uskotaan lisääntyvän rajusti.

Yhdentymisen myötä Euroopasta tulee entistä tehokkaampi, tähän yhdentyminen tähtääkin. Kasvava kulutus tulisi ohjata yleiseurooppalaisilla ohjauskeinoilla haitattomiin hyödykkeisiin esim. verotuksen avulla. Periaatteessa koko Eurooppaa on helppo ohjata yhteisesti.

Talouskasvu voi olla vielä rajumpaa entisissä suunnitelmatalousmaissa. Euroopan ympäristö tulee olemaan vaarassa. Maantieliikenne, saasteet ja jätteet lisääntyvät.

Yhteenveto: talouden elpyminen lisää saasteita, mutta rajojen hävitessä niitä vastaan voidaan taistella aiempaa tehokkaammin.