Ruoka ja väestö

Tällä vuosikymmenellä maailmassa on koittamassa tilinteon aika. Ympäristövaikutukset ovat kasaantuneet ja luonnonjärjestelmien rajat ovat alkaneet rajoittaa taloudellista kasvua. Vaikutukset heijastuvat mm. ruoantuotantoon, joka on perustavin taloudellinen toiminto.

Maailman ruoantuotanto kasvoi ennennäkemättömästi neljä vuosikymmentä mutta vauhti vähenee nyt rajusti. Nälkä ja aliravitsemus vähenivät aiemmin, mutta nyt ne ovat alkaneet lisääntyä. Ruoan määrän kasvu on jäänyt nykyisin jälkeen väestönkasvusta. Vuosi 1984 oli suunnilleen vedenjakaja.

Tulevaisuudessa viljatuotoksesta henkeä kohti tullee kehityksen merkki ja mittari. Se mittaa sekä ruoantuotannon että väestönsäätelyn menestyksiä.

Ihmisen vaatimukset ovat lähestymässä luonnonjärjestelmien - merten kalakantojen, laidunmaiden karjanylläpitokyvyn ja veden kiertokulun - rajoja. Käyttämättömän maataloustekniikan tuki vähenee. Maaperän eroosio, ilmansaasteet, tiivistyminen yms. heikentää ruoantuotannon kasvua. Ei ole nähtävissä mitään, joka kääntäisi viljantuotannon suhteellisen osuuden uuteen nousuun.

Ei enää voida luottaa siihen, että maailman viljelijät pystyisivät ruokkimaan ennusteiden mukaisen suuren väestönkasvun. Tulevaisuus riippuu enemmän perhesuunnittelusta kuin maanviljelystä.

Kun ruoantuotanto henkeä kohden laskee, nälänhädän luonne muuttuu. Perinteinen nälänhätä oli keskittynyt niille alueille, joissa koettiin satomenetyksiä. Nykyään, kun ruokaa tuodaan ja viedään, aliravitsemuksesta kärsivät pääasiassa kehitysmaiden köyhät. Arviolta lähes miljardi maapallon 5,5 miljardista ihmisestä kärsii aliravitsemuksesta.

Aikaisempi ideologioiden vastakkainasettelu on korvautumassa ihmisten kasvavan ruoantarpeen ja maapallon edellytysten ristiriidalla. Ruoan puute saa voimakkaan vaikuttimen aseman politiikassa ja kans.välisissä suhteissa.

Neljän viime vuosikymmenen aikana maailmantaloutta ohjattiin pääasiassa talouspolitiikalla. Tulevan neljän vuosikymmenen aikana vahvempi tekijä tulee olemaan ympäristölliset rajoitteet ja niiden vuorovaikutus väestönkasvun kanssa. Tänä aikana maailman väestön uskotaan lisääntyvän jopa 4 miljardilla ihmisellä. Maissa, jossa kulutus jo ylittää kantokyvyn, ihmisten ja luonnonjärjestelmien suhde muuttuu hyvin epävakaaksi. Tämä on nähtävissä myös maailmanlaajuisella tasolla.

Kalansaalis kasvoi aiemmin huimasti. Nyt uskotaan, että kalakannat eivät pysty tarjoamaan suurempia saaliita kuin nykyisin. Väestö kuitenkin kasvaa ja näin suhteellinen osuus pienenee. Kala on tärkeä eläinvalkuaisen lähde. Toinen ovat maailman laidunmaat. Niihin kohdistuu yhä enemmän rasituksia. Lihantuotanto henkeä kohden kasvoi aiemmin. Laitumia kulutetaan kuitenkin liikaa kaikissa maanosissa. Laitumet voivat olla kantokykynsä äärirajoilla. Jos näin on, lihantuotanto tuskin enää juuri kasvaa. Sekä kalan että muun lihan tuotantoa voidaan kasvattaa kuitenkin rehuruokinnalla. Se kuitenkin vaatii lisää viljaa. Viljantuotannon kasvukin on hidastunut. Vilja on ihmisten ruokavalion perusta. Ihmistä kohti jäävä viljamäärä on pienentynyt vuodesta 1984 koko ajan. Nämä taantumat maailmantalouden tärkeimmillä ruoantuotantoaloilla vaikuttavat talouden yleiseen kehitykseen. Yleisesti talous on kasvanut jatkuvasti, tosin jo 70-luvulta lähtien hidastuen. Tilanne on viime vuosina ollut jo se, että henkeä kohti laskettu talous on jo supistumassa. Elintaso huononee siis sekä ympäristö- että talousmittareiden mukaan. Viljan hinta ei ole kohonnut lainkaan, koska ruoan ostoon käytettävissä olevat tulot ovat vähentäneet viljan kysyntää samalla kun tarve on lisääntynyt.

1990-luvun kolme ensimmäistä vuotta ovat olleet taloudellisen taantuman aikaa. Entä jatkossa? Maailmantalous kasvaa tuskin yhtä kivuttomasti kuin aiemmin. Talousongelmat Yhdysvalloissa, Saksassa ja Japanissa, itäisen Euroopan mullistuksen kustannukset ovat osasyinä aiemmin mainittujen ruokatalousongelmien lisäksi. Vaikka maanviljely, karjatalous ja kalastus eivät ole niin hallitsevia nykyaikaisissa teollisuusmaissa kuin aikoinaan, niiden kasvun hidastuminen heijastuu kuitenkin talouteen.

Uusi tietämys kalavesien, laidunmaiden ja viljelysmaiden kestävän tuoton rajoista auttavat tekemään ruoantuotantoennustuksia. Jos oletetaan, että ei synny mullistavia keksintöjä, ennusteihin voidaan aika pitkälle luottaa.

Nyt näyttää siltä, että meristä saatavan ruoan määrä henkeä kohti vähenee tasaisesti. Naudan- ja lampaanlihan osuus tulee myös laskemaan tasaisesti.

Viljantuotannon lisäämistä tarvittaisiin, että lihantuotannon ikävä suunta voitaisiin muuttaa (rehun käytön lisääminen). Ei kuitenkaan uskota, että maailmasta löytyisi suuria uusia vilja-alueita. Hedelmällistä maata on vähän jäljellä kynnettäväksi. Monet aiemmin kovalla kiireellä käyttöönotetut pellot on todettu kulumisherkiksi ja niitä on jouduttu palauttamaan ruohikoiksi tai metsiksi. Viljelysmaasta on osa (esim. Suomessa) kesannolla ja maata otetaan myös koko ajan muuhun kuin maatalouskäyttöön.

Aiemmin (40-vuotiskaudella) peltojen tuottavuus kasvoi nopeasti. Nyt kehittyneet tekniikat ovat monin paikoin tehokäytössä. Kaikissa tärkeissä viljelykasveissa (maissi, vehnä, riisi) on havaittavissa tuottavuuden kasvun hidastuminen tai pysähtyminen.

Viljantuotanto hehtaaria kohden on luonnonprosessi. Jossain vaiheessa lannoittaminen tai kastelu ei enää auta vaan yhteyttämiskyky tulee vastaan. Aiempi kasvu perustui pitkälti lannoittamiseen. Lisäksi keinokastelu yleistyi ja uusi lajikkeita kehiteltiin. Vuodesta 1984 lannoitteiden käyttöä on edelleen lisätty mutta tuottavuus ei ole paljoakaan lisääntynyt. Lannoitteiden käytön kasvattaminen ei ole enää taloudellisesti kannattavaa. Lannoitteiden käyttö on jopa vähentynyt hieman. Jotta lisälannoittaminen kannattaisi, tarvittaisiin uusia lajikkeita.

Monissa ennusteissa oletetaan, että viljan hehtaarisatojen kasvu jatkuu tulevaisuudessakin. Tälle oletukselle ei valitettavasti ole mitään tieteellisiä perusteita.

Ympäristön tilan huononeminen hidastaa myös satoisuuden kasvua. Maaperän kuluminen, saasteet, rämettyminen, suolaantuminen yms. vaikuttavat väistämättä. Aiempi lisälannoitus on osittain peittänyt näiden vaikutusta.

Nyt ollaan tilanteessa, jossa useimmat maat ovat käyttäneet satojen nopeat kohotuskeinot loppuun. Esim. Afrikassa satoisuus on noussut vain vähän mutta luonnonolot ovat nyt vastassa.

On yllättävää, että satoisuuden kasvu hidastuu monissa maissa ja eri lajikkeissa yhtäaikaa. Tämä johtuu siitä, että maanviljelijät ovat yleensä turvautuneet kaikkialla samoihin menetelmiin.

Läntisessä Euroopassa väestönkasvu on jo pysähtynyt. Monissa kehitysmaissa väestö kasvaa edelleen nopeasti. Näissä maissa hehtaarituotos on erityinen huolenaihe.

Maataloustekniikka on nykyisin tyystin erilaista kuin neljä vuosikymmentä sitten. 1950-luvulla monet tunnetut menetelmät jo tunnettiin mutta ne olivat vielä ottamatta laajaan käyttöön. Nämä pitkäikäiset tekniikat on nyt hyödynnetty. Niiden tilalle ei ole tullut mitään uutta tekniikkaa, joka voisi oleellisesti lisätä maailman ruokatuotosta. Tutkijoilla on tarjottavana hyvin vähän keinoja. Tulevaisuuden ruoantuotannon kasvussa tulee siis käyttää niitä keinoja, joita ei vielä täysin käytetä. Jos esim. suolan poisto merivedestä halpenisi tai yhteyttämistä voitaisiin muuntaa tehokkaammaksi saataisiin suurta lisäystä aikaan. Tällaisiin mullistuksiin lähitulevaisuudessa ei kuitenkaan yleisesti uskota.

Biotekniikkaa on ehdotettu pelastajaksi. Se ei ole kaiken kattava yleislääke, mutta voi auttaa tutkijoita tavoittamaan joitain päämääriä aiempaa nopeammin ja halvemmalla.

Viime aikoina viljan reaalihinta on laskenut. On esitetty ajatuksia, että hinnan nousu voisi lisätä tuotantoa. Sijoitukset kyllä kasvaisivat, mutta lisäisivätkö ne tuotantoa? Tuskin, kuten juuri aiemmin on esitetty. Esim. Japanissa riisin hinta on todella korkea tukiaisten vuoksi. Kuitenkaan viljelijät eivät ole onnistuneet viime aikoina lisäämään satojaan.

Näyttää siltä, että ruoantuotannon lisäämiseen tarjotut realistiset keinot ovat vähäisiä ja ne lisäävät tuotantoa vain hieman ja vain joillain alueilla.

Joissain maissa viljanviljelyn tuottavuus ei enää kasva, kansalliset kalansaaliit ei juurikaan kasva ja useimmissa maissa laitumia kulutetaan liikaa → tarvitaan kiireellisesti kansallisia kantokykyarvioita. Muuten on vaara, että ruoantuotannon kantokyvyn rajat ylitetään sokeasti. Tämä johtaisi ruokavajeisiin. Viljan hehtaarisadon yläraja eri olosuhteissa on luettavissa nykyisistä tilastoista ja käytettävissä suunnittelun pohjana.

Kiina on ruoantuotannon moniongelmainen. Väestö kasvaa edelleen, ei tosin räjähdysmäisesti. Talous kasvaa nopeasti jolloin lihan ja kananmunien (jotka tuotetaan viljan avulla) kulutus kasvaa jatkuvasti. Satojen kasvu on hidastunut. Ruoan tuotantoa vaikeuttaa nopea teollistuminen. Uudet tehtaat vievät paljon maa-alueita viljelyskäytöstä. Näyttää siltä, että Kiinan viljantuonti (tilastojen valossa) tulee ylittämään kaikki maailman vientikelpoiset varat.

Intian väkiluku lisääntyy myös. Intia kärsii jo laajamittaisesta maan kulumisesta ja vesivarat ovat vähenemässä. Satojen kasvu on hidastunut.

Yhdysvallat on ollut suuri viljanviejä. Satojen pieneneminen ja väestön odotettu kasvu vaatisi kuitenkin osansa ja ylijäämä (ja näin maailman viljanvientivarat) pienenisivät.

Etiopia kärsii koko ajan viljapulasta. Väkiluku kasvaa hyvin nopeasti eikä ruoantuotanto kasva ollenkaan samassa tahdissa. Kysymys on, hillitseekö väestönkasvua perhesuunnittelu vai ennennäkemätön nälänhätä. Vastaava tilanne on esim. Nigeriassa.

Meksikossa väestö kasvaa ja vedestä on jo nyt ankara pula.

Tällaiset ennusteet saattavat olla korvaamattomia maiden hallituksille. Maa voi muuten joutua riippuvaiseksi muiden hyvästä tahdosta, eikä sillä ole mahdollisuuksia muuttaa asukkaidensa elämää. Nämä ennusteet antavat myös muille tuntumaa siitä, mikä on tulevaisuudessa tuontitarpeiden ja vientimahdollisuuksien suhde maailmassa. Viljan vienti on vieläkin keskittyneempää kuin öljyn. Yhdysvaltojen viljantuotannon mahdollinen vaje on riski yli sadalle viljaa ostavalle maalle. Tuontiviljan tarpeen uskotaan lisääntyvän jyrkästi toisaalla ja viennin vähentyvän toisaalla.

Tarvitaan myös ennusteita siitä, kuinka koko maailman väestö tulee kehittymään. Näin viljaa tuovat maat voivat arvioida mahdollisuuksiaan ostaa viljaa ulkomailta. Tällaiset arviot, samoin kuin kansallisetkin, tulisi saattaa ajan tasalle esim. joka toinen vuosi viimeisimpien tietojen mukaan.

Ennusteista on nähtävissä, että ihmiskunnan tavoittelema Yhdysvaltojen ruokavalion taso on epärealistinen väestönkasvun vuoksi. Viljantuotanto henkeä kohden jopa vähenee. Jo nyt miljardi ihmistä kärsii aliravitsemuksesta.

Matalan tulotason maissa, jossa yksittäinen tärkkelyspitoinen kasvi hallitsee ruokavaliota, tulotason kohoaminen johtaa nopeasti karjataloustuotteiden kulutuksen kasvuun. Eläinvalkuaisen lisääntyvä kulutus nähdään laajalti kehityksen merkkinä. Näin ollen tulojen kohotessa myös viljankulutus nousee. Kun ruokavalio monipuolistuu ja runsastuu, syntyy myös terveysriskejä. Kun saadaan tarpeeksi eläinvalkuaista mutta vähän rasvaa, elinikä on suurin. Italia ylittää tässä sekä Intian että Yhdysvallat.

Viljan käytön tehokkuuden kannalta nautakarja on tuhlailevin. Sika tulee seuravana, sitten juusto ja kananmunat ja lopuksi kala ja siipikarja.

Viljan käyttö rehuksi on lisääntynyt vuosien varrella merkittävästi. Vuonna 1986 40% viljasta meni rehuksi. Nyt osuus on laskenut hieman.

Vastoin yleistä käsitystä suuri osa maailman rehuviljasta käytetään kehitysmaissa.

Rikkaimmissa maissa paljon rasvaa sisältävien karjataloustuotteiden kulutusta tulisi vähentää terveyssyistä ja jotta viljaa vapautuisi köyhien maiden käyttöön. Keinoja on monia. Jos viljan hinta nousisi, heijastuisi se karjataloustuotteisiin ja näin kulutus voisi vähentyä. Samalla kuitenkin köyhillä mailla on taas vähemmän mahdollisuuksia ostaa viljaa. Yksikään nykyaikainen yhteiskunta ei ole vapaaehtoisesti vähentänyt karjataloustuotteiden käyttöä merkittävästi.

Jos viljaa saataisiin vapautettua rehukäytöstä, on löydettävä tavat rahoittaa sen hankinta ja jakelu nälkäisille.

Onko maapallon hyvinvoiva osa halukas merkittävästi yksinkertaistamaan ruokavaliotaan? Voivatko hallitukset rahoittaa uusjakoa? Pystyykö YK tehokkaasti hoitamaan jakelun moniin paikkoihin yhtäaikaa? Ilman suuria muutoksia ruokapulan uhkaamissa maissa on tyhmää olettaa, että vajeiden kattamiseksi on automaattisesti saatavissa ruoka-apua.

Maan ja merien kantokyvystä saadut uudet tiedot vaativat kansallisten väestöohjelmien uudelleenarviointia. Kansainvälisiä toimia, joilla pyritään korjaamaan perhesuunnittelupalvelujen puutteet, tulee nopeuttaa. Tulevaisuuden maapallon väestön ruokatarve voidaan tyydyttää vain rikkaiden kulutustasoa alentamalla. Viljantuotannon väheneminen henkeä kohti voidaan katkaista ehkä vain väestönkasvua nopeasti hillitsemällä. Muuten nälänhädät tulevat leviämään.

Suurin puute väestöpolitiikan muotoilussa on ehkä ollut se, ettei kantokykykysymyksiä ole otettu huomioon. Hallitusten tulisi laskea ruokatalouden kantokyky omassa maassaan ja liittää se väestöpolitiikkaansa. Poliittiset johtajat eivät tänään edes käytä sanaa kantokyky!

Ihmisten tulisi kaikkialla tietää, että nykyisten perhekokojen ylläpitäminen on kohtalokasta ja lisää nälkää. Ihmisten tulisi ymmärtää väestöpolitiikan ratkaiseva merkitys ja tajuta, että heistä riippuu heidän lapsiensa perinnöksi saama maalima. Väestöpolitiikan pitää ulottua ruohonjuuritasolle.

Kuilu perhesuunnittelupalvelujen kysynnän ja tarjonnan välillä tulee ensin täyttää. Yli 100 miljoonaa naista haluaa rajoittaa lapsiensa lukumäärää mutta heillä ei ole siihen keinoja. Yhdysvallat on uudelleen alkanut rahoittaa YK:n väestörahastoa. Tämä on pieni askel oikeaan suuntaan.

Yleisesti tunnetaan väestönkasvun hidastamiseen vaadittavat perusainekset, joten tietämys ei ole esteenä.

Naisten asemaa tulee parantaa. Tämä on tärkeää erityisesti kehitysmaissa, joissa naisia syrjitään syntymisestä lähtien. Lisääntymisterveydenhuoltoa on parannettava.

Periaatteessa jokainen köyhyyttä vähentävä strategia luo olosuhteita pienemmille perhekooille.

Syntyvyyden alentamiseen on sitouduttava laaja-alaisesti kaikilla sektoreilla. Toimintatavoista on sovittava. On myönnettävä että aiemmin väestönkasvu aiheutti elintason nousun hidastumista, nyt se aiheuttaa elintason laskua suurimmalle osalle ihmisistä.

”Jokaisella maalla on ulko- ja sisäpolitiikka. On tullut aika puhua väestöpolitiikasta. Mikä on kunkin maan optimaalinen väkiluku?”

Loppujen lopuksi vain hallitukset voivat vastata kansalaistensa ruokkimisesta sekä maatalous- ja väestöpolitiikasta. Kansainvälinen yhteisö voi tukea kansallisia aloitteita, mutta se ei voi korvata niitä.

Tämän vuosisadan lähestyessä loppuaan ihmiskunta kohtaa monia haasteita. Kenties suurin (ja suurempi kuin mikään aiempi kriisi) on viljantuotannon väheneminen henkeä kohti. Tulevaisuuden uhkakuvina ovat suunnaton nälänhätä, epävakaisuus ja sodat. Poliittiset instituutiomme, ihmisyytemme ja yhteiskuntamme testataan. Viljan väheneminen ei ole pelkästään maataloustrendi. Se on merkki kriisistä, joka on syntymässä ihmisten ja luonnonjärjestelmien välille. Vastatoimien tulee olla kokonaisvaltaisia. Kaikki ihmiset joutuvat väistämättä osallistumaan tähän urakkaan. Tärkeitä toimia ovat

• väestönkasvun hidastaminen (perhesuunnittelupalvelujen vajauksen poistaminen, naisten aseman parantaminen, köyhyyden vähentäminen),
• luonnonjärjestelmien rappeutumisen pysäyttäminen (eroosion vähentäminen, biologisen monimuotoisuuden turvaaminen, otsonikerroksen suojelu, ilmansaasteiden vähentäminen, ilmaston saaminen tasapainoon) ja
• maatalouden sijoitusten lisääminen (lähinnä paikalliset parannukset).

Jokaista viljatuotannon (kestävää) lisäystä tarvitaan! Tarvitaan maailmanlaajuista ympäristöopetusta ehkäpä joukkoviestimien myötävaikutuksella. Aikaa ei ole hukattavaksi.

Lähes väistämättömät tulevat inhimilliset kärsimykset tulisivat heijastua maailmanpolitiikan keskusteluihin. Väestön ja ruoan tulisi ohittaa talous.

Nopeat muutokset ovat mahdollisia. Tästä on osoituksena kylmän sodan päättyminen ja muurin murtuminen. Uusi, maailmanlaajuisemmin ja ekologisemmin ajatteleva sukupolvi on kapuamassa valtaelimiin. Yhdysvaltojen uskotaan alkavan viemään voimallisemmin läpi maailmanlaajuista ympäristö- ja väestöpolitiikkaa. Toivottavasti Yhdysvallat seuraavana keskittyy perhesuunnittelupalvelujen vajeen poistamiseksi.

Tulevaisuutemme riippuu siitä, mitä teemme nyt!