Kaupunkien jätteet

Syksyllä 1995 kirjoittamani luentomuistiinpanot. Helsingin yliopiston Kaupunkiympäristö-luentosarja, luento 12/12.

Jäteongelma on ratkaistavissa alkulajittelulla ja kierrätyksellä, ei laitostekniikalla. Laitostekniikallakin on kuitenkin osansa systeemissä.

Rooman n. 2000 vuotta vanhoista kaatopaikoista tulee yhä edelleen suoltovesiä ja kaasuja.

Jätemäärät kasvoivat voimakkaasti 1960-luvulla. Nykyisin tuotanto on suurtuotantoa pitkinä sarjoina ja jakelu on laajaa. Poisheitto on nopeaa.

Jätemäärä on kasvanut mm. seuraavista syistä:

  • tarpeet tyydytetään välittömästi, kulutusta ei siirretä
  • kulutuksen rakennemuutos suurtuotettuihin pieneriin, tästä syntyy paljon pakkausjätettä
  • myös kestokulutushyödykkeet kiertävät nopeasti, syntyy paljon purku- ja romutusjätettä
  • tekniikka vanhenee nopeasti

Kestävä kehitys on siis sidoksissa ajattomuuteen.

Kotitalousjätteestä n. 1 / 3 on eloperäistä jätettä ja 1 / 3 pahvia ja paperia. Loput ovat muuta jätettä. Paperi hidastaa lahoamista ja haisemista jätteissä. Näin jätteet voidaan kerätä kesälläkin roskalaatikoihin, joiden noutoväli voi olla esim. viikko. Paperisäkki sopii siis hyvin biojätteelle.

Nykyiset jäteautot kuljettavat n. kymmenen tonnia jätettä per auto. Puristimien pakkaussuhde on noin 0,4.

Suomessa normaali jätteiden sijoitusmenettely on kaatopaikka ja peitto maalla. Nykyaikana kaatopaikan vedet kerätään ja ne muodostavat ongelman.

Yhdyskunta on aina monella tapaa vaihdossa ympäristönsä kanssa. Yhdyskunta voidaan nähdä yksikkönä, joka ottaa hyviä hyödykkeitä ja tuottaa huonoja (kiinteä jäte, savukaasut, jätevedet).

Kaatopaikat tulevat isoissa taajamissa helposti suuriksi. New Yorkin keskuskaatopaikka on toinen ihmisen rakennella Kiinan Muurin lisäksi joka näkyy kuuhun!

Nykyisen jätelain perusperiaatteita ovat:

  • jätteiden synnyn ehkäisy
  • syntyvien jätteiden hyödyntäminen (aine & energia)
  • jätteiden turvallinen loppusijoittaminen

Ongelmajätteiden erottaminen on jätehuollon ensimmäinen askel. Heti seuraavana tulee eloperäisen jätteen erottaminen. Eloperäinen jäte on ongelma kaatopaikoilla, koska se aiheuttaa metaanin syntymistä ja aineiden liukenemista suoltoveteen. Eloperäinen jäte on siis muun jätteen seassa ympäristömyrkky. Paperin ja pahvin erilliskeräyksellä on jo vanhat perinteet. Ongelmana on se, että niitä on niin monia eri lajeja. Lasia kerätään myös yleisesti erikseen.

Kierrätyslaitevalikoima on nykyisin vielä sekalaista ja kierrättäminen jossain määrin hahmottumatonta. Kehitystä tapahtunee koko ajan. Keräysastian muoto on olennainen. Esim. litteä aukko saa ihmiset litistämään pahvilaatikot.

Saksan seudulla kierrätys sujuu hyvin, koska ihmiset ovat systemaattisia (joskus jopa sanomalehdet kerätään aikajärjestykseen).

Lasipullo on halvempi valaa lasimurskasta kuin pestä. Pesuvesi voi lisäksi jäädä pulloon.

Jätteistä tulee yhdyskunnista ehkä vain n. kuusi prosenttia (tällä hetkellä ehkä suurempi osuus). Koko Suomen jätteiden ryhmittely suuruusjärjestyksessä:

  • kaivostoiminta
  • maatalous
  • teollisuus
  • rakennustoiminta
  • yhdyskuntajäte

Rakennusjätteestä on käyttöpuuta n. 40 % (japanilaiset eivät ymmärrä tätä). Rakennusalalla on menossa rakennemuutos jäteasioissa. Kierrätysmahdollisuuksia on paljon. Ns. ekologinen rakentaminen on päivän sana.

Jätejärjestelmän kolme umpikujaratkaisua:

  • perinteinen kaatopaikka: ongelmia ovat mm. kaasut ja vedet
  • sekajätteen poltto: pudistus kallista, supermyrkyt
  • keskitetty lajittelu

Kaatopaikkakaasusta on n. 55 % metaania ja 30 % hiilidioksidia. Lisäksi mukana on paljon muita kaasuja, mm. rikkivetyä, vettä ja ammoniakkia. Kaasu syntyy metaanibakteerien hajoituksessa anaerobisissa oloissa. Kaatopaikkakaasu haisee. Sitä voidaan pitää huonona ja märkänä maakaasuna. Kaatopaikoilla sitä voidaan kerätä kivikaivojen ja alipaineimun avulla käsiteltäväksi polttokelpoiseksi, jolloin se voidaan hyödyntää polttamalla.

Suoltovesissä on paljon eri aineita, mm. erilaisia raskasmetalleja. Suomessa kaatopaikkoja ei kateta (japanilaiset ihmettelevät tätä). Suoltovedet ovat happamia ja ne liuottavat aineita mukaansa. Perinteisesti suoltovedet on laskettu sellaisinaan maastoon. Niiden vaarallisuutta ei useinkaan tunnustettu.

Uusien kaatopaikkojen perusidea on keskittäminen. Suomessa on n. 400 kaatopaikkaa, periaatteessa viisi riittäisi koko maalle. Kaatopaikan pohjan tulee olla tiivis, siis kalliota. Pohjalle laitetaan lisäksi pohjakalvo. Vedet johdetaan keräysaltaaseen. Uusilla kaatopaikoilla noudatetaan lohkoutumista eri jätelajeille, täyttöalueajattelua, kerroksellista täyttämistä ja loppupeittoa. Jäte puristetaan tiiviiksi koneilla, tiheydeksi saadaan liki yksi (ei aivan, siis kaatopaikka kelluu). Loppupeiton jälkeen järjestetään usein kaasun talteenotto kaasukaivoista. Kaatopaikka tiivistyy epätasaisesti ajan kanssa. Kaatopaikat ovat tulevaisuudessakin tarpeellisia koska kaikkea jätettä ei voi kierrättää.

Kaatopaikka voidaan periaatteessa rakentaa merenrantaan ja näin sitä voidaan hyödyntää merirakentamisessa. Jätteen pitää kuitenkin olla intertiä.

Sekajätettä poltetaan Suomessa nykyisin vain Turussa. Helsingin Kyläsaaren polttolaitos oli alkeellinen ja se onkin suljettu. Turun laitoksessa jätteestä saadaan lämpöenergiaa. Savukaasun puhdistus ei ole erittäin tehokasta.

Sekajätteen polton ongelmana ovat päästöt ilmaan. Savukaasuissa on lukuisia erilaisia ja erillailla ongelmallisia aineita (mm. PCB, furaanit, dioksiini, tuntemattomia yhdisteitä). Maailmassa on käytössä myös tehokkaita ja hyvin puhdistuslaitteiston varustettuja laitoksia. Poltto on kuitenkin niin kallista, että se ei kannata.

Kuori- yms. jätteen poltto on Suomessa yleistä (pääasiassa Sisä-Suomessa). Tällainen jäte tuottaa bioenergiaa. Etelä-Suomessa poltetaan jostain syystä lähinnä vain hiiltä. Onko maamme energiaratkaisu tulevaisuudessa puujäte?

Keskitettyyn lajitteluun uskottiin aiemmin. Vielä kymmenen vuotta sitten unelmoitiin pääkaupunkiseudulla keskitetystä lajittelulaitoksesta. Euroopassa näitä laitoksia on käytössä useita eivätkä ne oikein toimi. Ongelma on jo laitoksen perusidea. Suomessa keskitettyä lajittelua on kokeiltu rakennusjätteellä. Kokeilu epäonnistui (sohva voi tukkia koko järjestelmän).

Yhdistetty lajittelu- ja polttolaitos voisi olla parempi ratkaisu. Poltto on nykyisin vastatuulessa. Euroopassa uusia polttolaitoksia ei juuri tehdä ja vanhoja ajetaan alas.

Ehkä ainoa toimiva keino on jäteketjujen jakaminen jo alussa.

USAssa ruokajäte lisätään jauhamisen jälkeen jäteveteen. Tämä on periaatteessa aivan hyvä tapa.

Lajiteltaessa jäte paikanpäällä iso osa voidaan kompostoida. Kompostin toiminta perustuu luonnonprosessiin. Lämpötila nousee n. 70 asteeseen. Jätteen tilavuus ja paino pienenevät. Komposti ei haise eikä se eritä metaania eikä suoltovettä. Kompostin toiminta vaatii tietyt olosuhteet. Kompostoimalla voidaan käsitellä 30 - 40 prosenttia jätteestä ja käsitelty osa on vielä hankala. Kierrättää voidaan muitakin osia jätteestä, kuten lasi, metallit, paperit ja pahvit sekä polttopuu. Kierrättämisen edellytykset ovat paranemassa, sillä uusiotuotteet ovat (pysyvästi) muodissa ja oikeat toimintatavat on pitkälti jo opittu.

Jätteiden käsittelyn kustannukset vaihtelevat eri käsittelytavoissa. Luvut muuttavat koko ajan. Tässä esimerkkejä:

tapa				kulut mk / tn
tavallinen kaatopaikka	 	 60
moderni kaatopaikka		100
viemärilietteen kompostointi	100
laitoslajittelu			250
paperi (keräilyn hinta)		300
lasi (keräilyn hinta)		400