Arachnes: Apocalypse

Kuunneltu ja kirjoitettu 27.11.2017.

Kuuntelussa Arachnes: Apocalypse (2002).

Tämä viisitoista vuotta sitten julkaistu levy asettuu tyylillisesti johonkin power metallin ja progressiivisen metallin välimaastoon. Välillä mennään suoraviivaisemmin karhean kitarasoundin vetämänä. Sitten vaihdetaan monimutkaisempiin rakenteisiin, joissa kosketinsoittimilla on tärkeä rooli. Bändillä on selvästi ja selkeästi oma tyyli, joka ei tuo suoraan mieleen mitään toista bändiä. Kappaleet ovat kuunneltavan pituisia eikä levy ole täynnä loputtomia kitarasooloralleja.

Laulaja osaa asiansa ja edustaa ääneltään melko tyypillistä power metal -laulajaa: kovaa ja korkealta. Laulu vei ajatukset alkuperämaasta Italian suuntaan, ja levyn takakansi vahvistaa, että Italiasta tämä tuleekin. Levyllä on myös joitakin instrumentaalikappaleita ja kappaleita, joissa lauletaan vain vähän. Muutama kappale menee lähelle balladia.

Sävellystyössä ollaan enemmän teknisesti vaativien kappalerakenteiden kuin tarttuvien pop-melodioiden puolella, mutta kumpiakin aineiksia kyllä käytetään. Kappaleet 7 “A New Breathing” ja 10 “The Rain Song” ovat esimerkkejä siitä, kuinka nämä ainekset välillä kohtaavat tosi hyvin, ja tulos on onnistunutta ja kuunneltavaa progressiivista power metallia. Musiikissa on minusta selviä vaikutteita amerikkalaisesta metallista.

Bändin musiikillinen tyyli on minusta uniikki. Sama tulee mieleen myös levyn soundeista, hyvällä tavalla. Kitara soi karheasti. Syntetisaatorin soundeja vaihdetaan ahkerasti, mutta se sopii hyvin bändin tekniseen tyyliin.

Italiasta tulee paljon melodista heavyä ja tämä levy on selkeästi sen tarjonnan progresiivisimmasta ja laadukkaimmasta päästä.