Solaris (1972)

Solaris (1972) odotti DVD:llä sopivan kiireetöntä katseluhetkeä, ja tänään sellainen löytyi. Tiivistettynä kyseessä on hieno elokuva ja taideteos, ja se on ehdottomasti katsomisen arvoinen.

Wikipedian mukaan Solaris on meditatiivinen psykodraama, ja siltä se tuntuikin: se oli yhtä aikaa sekä rentouttava että ajatuksia herättävä. Kun nykyelokuvassa silmät ja korvat täytetään tavaralla, Solaris jättää aikaa ja tilaa katsojalle ajatella itse.

Solariksessa niin moni asia on eri tavalla kuin Hollywood-formaatissa. Keskeisin on ehkä kerronnan rauhallisuus. Elokuva-aikaa käytetään juuri niin paljon kun on tarpeen ja kun katsojan ajatuksille halutaan antaa aikaa, mutta ei yhtään enempää. Toisen tulee äänen ja musiikin käyttö. Kun elokuvassa on paljon hiljaisuutta, ne äänet ja musiikit, joita sitten käytetään, tuntuvat kaikki hyvin merkityksellisiltä.

Mielenkiintoista, kuinka paljon jännitettä voidaan elokuvassa saada aikaan räjäyttämättä mitään, ampumatta ketään tai laittamatta atomipommiin kohti nollaa kulkevaa ajastinta, jonka päähenkilö sitten viime hetkellä purkaa. Osaakohan kukaan enää tällaista ilmaisua, ja vaikka osaisikin, rahoittaisiko kukaan enää tällaisten elokuvien tekemistä?

Elokuvan loppu oikeastaan tiivistää elokuvailmaisun taidon.Se on koko ehkä teoksen dramaattisin kohta, mutta Hollywood-standardien mukaan siinä ei tapahdu oikeastaan mitään.

Solariksesta on varmasti ollut ja on yhä useita eri versioita. Helsingin Sanomien vuoden 1975 mainoksen mukaan elokuvalla ei ole ikärajaa. Katsomassani DVD:ssä ikärajaksi on merkitty 15 vuotta. Elokuvan pituus katsomallani DVD:llä on 159 min. Netistä löytyy DVD-kansi, jossa elokuvan pituudeksi on merkitty vain 94 min.