Peugeot 206

Tunnustan, että ennen tarkempaa tutustumista Peugeot 206 ei ollut etukäteisrankingini kärjessä. Tunnelma ei noussut, kun yritin sulloutua autoon sisään. Se tuntui aluksi vaikealta kun oikean jalan saaminen ratin toiselle puolelle ja pään saaminen oviaukosta sisään palautti mieleen koulun jumppatunnit. Onneksi maltoin mieleni ja tarkistin penkin säädöt: laskemalla istuin alimpaan asentoonsa ja siirtämällä sitä hiukan taaksepäin ei autoon laskeutuminen ja siitä nouseminen ollut enää vaikeaa. Penkin pituussäätöön jäi vielä varaakin monta pykälää. Pääkin sopi oviaukosta jo suoraan sisään. Mikä jäi vielä vaivaamaan, oli se, että säätämisen jälkeen istuimen selkänojan pystypinta jäi ovipilarin katveeseen, mikä aiheutti vielä harmia autoon istuutumisessa. Oletin, että tämä johtuu viisiovisen koeajoauton pienistä etuovista eikä olisi ongelma, kun kuitenkin haluaisin kolmiovisen.

Kun koeajolenkki oli edennyt autoliikkeen pihalta kaduille ja teille, tein kuljettajan tiloista uuden arvion. Tilat olivat itse asiassa mainiot, ja leveyssuunnassa minullekin riittävät Jalat eivät olleet kiinni ovessa, vaihdekepissä, ratissa eivätkä missään muussakaan. Moottorissa oli samanlaista pirteyttä kuin aikoinaan 1979-mallisessa Datsun 120 AF II:ssa ja samanlaista pikkusportin henkeä kuin myöhemmin Peugeot 205:ssa. Kaksnollavitosesta muistutti myös vaihteiston tuntuma: se oli epämääräinen, kuin toisesta maailmasta Yarikseen verrattuna. No, se ei käytännössä haitannut vaihtamista, vaan pykälä meni aina päälle ja vielä oikea pykälä. Ei ollut siis kyse 1970-luvun itäautojen aikaisesta arvonnasta: ”hyvää iltaa, aloitetaan vaihtaminen, arvotaan ensimmäinen vaihde”. Polkimet olivat aika lähellä toisiaan, ja muutaman kerran kaasua painaessa painoin samalla myös jarrua. Jossakin englanninkielisessä testissä oli arvosteltu sisustusmateriaaleja halvan oloisiksi, mutta minä en sellaista tunnetta kokenut. Ilmastointi oli sanalla sanoen ihana ja hellepäivänäkään säädintä ei tarvinnut pitää kylmimmässä asennossa. Muutama kovempi kiihdytys kertoi, että 1,4-litraisessa riittää puhtia. Koeajon aikana syntyi vaikutelma, että vaihtamistarve olisi pienempi kuin Yariksessa, mutta en tiedä, oliko näin myös todellisuudessa. Moottoritienopeudessa melutaso kasvoi epämiellyttäväksi, ollen pääosin rengasmelua. Jos olisin yrittänyt keskustella, olisi pitänyt huutaa.

Ennen kierrosta en ollut pitänyt Peugeot 206:a vahvimpana ehdokkaana, mutta autoon tutustumisen ja koeajon jälkeen sen pisteet kasvoivat. Maantiekäytökseltään Pösö muistutti segmenttiä suuremman Golfin käytöstä, jolla olen jonkin verran ajellut. Pösön tavaratila oli kooltaan sellainen, että sitä voi kutsua tavaratilaksi. Sinne mahtuu muutakin kuin salkku pystyasentoon. Pösöön tarjottiin oivallinen varustepaketti edullisesti. Suurin yllätys oli lopulta se, että juuri haluamani kaltainen ja värinen Pösö löytyisi vain kahden viikon toimitusajalla.